Powered By Blogger

perjantai 1. tammikuuta 2016

Kirjan vuosi 2015 pakettiin






Kahvikissa päätti tarttua haasteeseen "Lue 50 kirjaa". Koska en ole vuosikausiin lukenut kuin muutaman kirjan vuodessa, arvasinkin, että eihän siitä mitään tule. Mutta jos ei yritä, ei voi koskaan tietää...

Nyt kun kirjan vuosi on lopussa voin lähes ylpeänä todeta, että minä luin 30 kirjaa!!!

Katsotaan, millainen oli minun kirjan vuoteni!



1. Kirja, jonka lukemisen olen aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken

Stewart Lee Allen: Paholaisen juoma





2. Yli 100 vuotta vanha kirja

Charles Dickens: Saiturin jouluyö


 



3. Kirja, josta on tehty elokuva

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru 





4. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin

Carol Shields: Ellei 


 



5.Sarjakuva-albumi

Rick Kirkman, Jerry Scott: Baby Blues, Äitiystesti 





6. Kirja, jonka valitsin pelkästään kannen perusteella

Ann Voskamp: Tuhat lahjaa

 
 



7.Kirja, jonka nimi on yksi sana

Michael Cunningham: Lumikuningatar


 



8. Kirja, jonka pystyn lukemaan päivässä

J.R.R.Tolkien: Maamies ja lohikäärme 


 



 9. Tietokirja

Hattie Ellis: Pieni kahvikirja


 



10. Kirja, joka minun piti lukea koulussa, mutta en lukenut

Juhani Aho: Rautatie


 



11. Runokirja

Maritta Lintunen: Valaistut talot 


 


12. Sellainen suosikkikirjailijani kirja, jota en ole ennemmin lukenut

Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua


 



13. Tositapahtumiin pohjautuva kirja JA kotikaupunkiini sijoittuva kirja

Marja Korhonen: Häivähdyksiä -erityinen elämäni





14. Syntymävuonnani julkaistu kirja

Tove Jansson: Muumipappa ja meri 





15. Kirja, jonka nimessä on numero

Tuija Lehtinen: Kolme miestä netissä




16. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja
John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe




17. Kirja, jonka muistan lapsuudestani

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

18. Kirja, jonka henkilöt eivät kaikki ole ihmisiä

Markus Zusak: Kirjavaras
 




19. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin minulla
Regina Rask: Tänään kotona




20. Hauska kirja 

Ystävyys. Onnea etsimässä




21. Kirja, joka on voittanut mekrittävän kirjallisuuspalkinnon

Michael Cunningham: Tunnit




 22.Vuonna 2015 julkaistu kirja

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää




23. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta eikä Pohjois-Amerikasta

Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha




24. Kirja, jota ystäväni on suositellut minulle

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua




25. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle

 Ayad Akhtar: Appelsiininkuortenkatu
 



26. Kirja, jossa on taikuutta 

Cecelia Ahern: Suoraan sydämestä





27.Klassinen rakkausromaani

Tuija Lehtinen: Mies taskussa





28.Kirja, jonka lukemista olen harkinnut jo pitkään

Niina Junttila: Kavereita nolla





29. Novellikokoelma

Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan (Mukana novellit Tyttö peilissä ja Muistojentekijä)





Ja sitten on tämän päivän kirjan vuoro!

30.Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olen aina halunnut käydä

E.M.Foster: Hotelli Firenzessä


Firenzeen olen halunnut jo kolmekymmentä vuotta...


Firenzessä olisin halunnut juhlia mm.pyöreitä...


Ja kun kirjassa mainitaan joku nähtävyys...


...se täytyy heti tarkistaa matkaoppaasta:


Tarina on ennestään tuttu elokuvasta, jonka olen nähnyt ties kuinka monta kertaa


Kirja on ollut minulla hyllyssä jo kymmenkunta vuotta


Pidän enemmän alkuperäisestä nimestä:


Teenjuojakansan kirjaan kahvi on eksynyt vain pariin otteeseen:



Kirjailija...


Ja tämä kirja:



En ole kovin innoissani... Jokaisella sivulla on niin paljon henkilöiden nimiä, että kertomusta on työläs saada etenemään: kuka on kuka ja mitä sukua hän on kellekin ja missä he ovat tavanneet ja sitä rataa. Aivan liian vanhanaikainen kirja minun makuuni. Ja juoni?


Mutta se oli lukuhaasteen kolmaskymmenes kirja. Ja Kirjan vuoden loppu.




6 kommenttia:

  1. Hieno kirjavuosi! Jokaisen kirjan esittely on ollut myös visuaalisesti kaunista katseltavaa. Kiitos, kun olen saanut olla mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva kun olit mukana! Osassa listan kirjoista ei ole linkkiä, kun niistä puuttuvat kuvat. Pikkuhiljaa olen joitakin kuvia palautellut. Taas. Saapas näkee saanko urakkaa koskaan kokonaan valmiiksi. Olen päättänyt olla stressaamatta :)

      Poista
  2. Hieno ja varsinkin kauniskantinen kirjakavalkadi!
    Joko löysit tämän lukuhaasteen ensi vuodelle:
    http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Helmetlukuhaaste_2016(80206)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiitti! Huomaan usein valitsevani kirjan, joka miellyttää silmää...

      No nyt löysin, kiitos vinkistä. Saattaapi olla, että lueskelen tänä vuonna ihan muuten vaan... Mun tahdilla ei nää haasteet ihan toteudu ;)

      Poista
  3. Mielenkiintonen paketti kirjoja! Lukemista on kyllä vähän ikävä nyt kun neulominen on vienyt siltä niin paljon aikaa. No lomalla hotkaisin Nesbön uusimman ja nyt kirjastossa odottaa Seitsemän nimen tyttö eli aina joskus sentään ehdin jotain lukeakin. Mutta tuossa listassa on kyllä monta kiinnostavaa. Täytyykin pitää tämä postaus mielessä, jos joskus etsin itselleni uutta lukemista! Ahkera lukija olet kyllä ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinä saat aikaan niin ihania neuleita! Kissalapasia ja kaikkea...

      Poista