Powered By Blogger

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Lomalukemista



Kahden viikon reissulle arvelin yhden kirjan riittävän, sillä olihan tarkoitus tehdä muutakin kuin lukea. Melkein riitti yksi 473 sivuinen pokkari...

Kirpparilta olin sen noin vuosi sitten löytänyt, mielessä juurikin, että sopivaa hömppää lomalukemiseksi: Elizabeth Noble LUKUPIIRI. Lukupiiri on Elisabeth Noblen esikoisromaani.

Ensikertaa avasin kirjan laivassa matkalla saarelle.


Rakkaus kirjoihin ja halu jakaa lukukokemuksia toisten kanssa yhdistää viittä naista, jotka perustavat lukupiirin. Kerran kuussa Harriet, Nicole, Susan, Polly ja Clare kokoontuvat keskustelemaan yhteisesti valitusta kirjasta viinilasillisen ääressä. Ja kun kuukauden kirja on arvioitu, siirrytään luontevasti naisten omiin elämäntarinoihin, jotka ovat vähintään yhtä kiinnostavia. Harriet ja Nicole ovat nuoria äitejä, Polly ja Susan jo keski-ikäisiä. Viides naisista, Clare, on kätilö jonka hartain toive ei näytä toteutuvan, sillä hän ei ole saanut omaa lasta. Ystävyyden ja luottamuksen lujittuessa naiset pohtivat toistensa ongelmia: huolta aiheuttavat niin poikaystävät, aviomiehet, lapset kuin iäkkäät vanhemmatkin.

Kirjassa on niin paljon henkilöitä, että kirjan alussa oleva henkilöluettelo on ihan paikallaan. Momen monituista kertaa piti kurkistaa että kuka on kuka.



Lukeminen on mukavaa rantatekemistä :)





Lukupiirikeskustelun todellisena keskustelunaiheena ovat itse lukupiiriläiset ja heidän monimutkaiset suhdekiemuransa. Silti joka kuukausi naiset lukevat vuoron perään valitsemansa kirjan. Ja kirjastakin joskus vähän keskustellaan...



Puutarhastakin löytyi lukupaikkoja...



Lukupiirissä juotiin vähän kahviakin. Enemmän on kuitenkin petivaatteiden pöllytystä ;)


Paluumatkalla saarelta lukupiiri lähestyi loppuaan. Matkaeväinä vettä ja vaahtokarkkeja :)


Canakkalen kodissamme luin kirjan viimeiset sivut.


Lämminhenkistä kertomusta lukupiirin naisista seurataan vuoden ajan. Ja kun tarina päättyy, lukija on saanut kaksitoista erinomaista lukuvinkkiä -naisten yhteisesti valitsemat kuukauden kirjat. Vain yksi listan kirjoista on minulle tuttu: Tyttö ja helmikorvakoru.

Kolmeksi viimeiseksi matkapäiväksi oli keksittävä lukemisen sijaan muuta viihdettä... No, olihan tuota...


4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että ehdit lukea lomalla. Minä pääsin reissussa ehkä kaksi sivua eteen päin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla sulla vaikeaa tekstiä sitten... ;) Lapset on jo sen ikäisiä, että keksivät välillä ihan itse tekemistä. Välillä toki pelattiin Unoa ja hierottiin jalkoja...

      Poista
  2. Apua, kirja jossa on liikaa ihmisiä! Siis puhelinluettelo?

    Vakavasti puhuen, miulta jää lukematta ne tarinat, joissa ei kestä kärryillä kuka on kuka.

    Mutta kauniita kuvia olit taas ottanut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pysyi kärryillä, kun oli tuo ihmislista ;) Ja mulla ei ollut vaihtoehtoja, kun mukana oli vain yksi kirja. Ja sekin vielä, että tykkään kirjoista, jotka liittyvät kirjoihin <3

      Poista