Powered By Blogger

lauantai 18. lokakuuta 2014

291. kuppi



Satua ja totta

HYVÄÄ SATUPÄIVÄÄ!!!

http://www.satupaiva.fi/info/

Kävin jo viikolla fiilistelemässä kaupunginkirjaston lastenosastolla -kerran satutäti, aina satutäti ;)




 

Meillä sitten vietettiin satupäivää aamukahvien merkeissä:


Pieni joukko pehmoleluja kokoontui satupäivän kahveille...


MooseS on ToyVoyager, suureksi suruksi ToyVoyager sivut joutuivat hyökkäyksen kohteeksi alkuvuodesta ja matkailevien lelujen travelogit ovat siitä asti olleet saavuttamattomissa mutta ehkä pelastettavissa. MooseS on  käynyt mm. Balilla, Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Samoalla. Wau!


Jumpin on tehnyt (tämä on Jump numero 3, ensimmäinen katosi, toinen oli poikanen...) postcrossariystäväni Mervi. Jump on matkustellut enimmäkseen Euroopassa: Sveitsi, Hollanti, Englanti, Tsekki, Luxemburg, Saksa, Etelä-Afrikka (wow!), Itävalta, Italia, Tanska -ainakin.


Ukko ei harrasta matkailua kotikaupunkinsa ulkopuolella :) Ukon olen saanut joululahjaksi Kuopukselta kaksi vuotta sitten. Taitava Kuopus!


Myyrä harrastaa suomalaisten kirkkojen bongaamista. Hänet saattaa tavata poseeraamasta kirkkojen edessä :)


Heillä kaikilla on oma tarinansa. Satua ja totta.


Tämän päivän tuunaus:



Harmaa laukku kaipasi pitsin verran piristystä!


Yöllä oli ollut pakkasta, autossa näytti tältä:








Ja minnekkäs sitä oltiin matkalla? No Tuppereille!!!





Tässä mm. minä olen harjoitellut pursottamista...


Kahvina oli tätä herkkua:


Tänään kotiutuneet Tupperit:



Iltapäivällä syötiin pizzaa, katsottiin elokuvaa ja jotain valmistui...

Näillä mentiin:




Yhden illan tuubihuivi valmistui muutamassa viikossa ;)




Ihan minun näköinen tuubi!


Tässä se on!!!


Ensi kerralla tekisin ehkä neljästä vyyhdistä, tämä on tämmöinen  napakka versio

Ja loppu ilta menikin sitten näissä tunnelmissa:


Vuorokautta tosin on vielä jäljellä ja aamuun on aikaa...


7 kommenttia:

  1. Ihana satupäivä sinulla! Meillä töissä oli tänään iso perinteinen lastentapahtuma satupäivän kunniaksi. Olen aiemmin ollut vuosia sitä järjestämässä, nyt en ollut edes töissä...
    Huivista tuli hieno! Veikkaan että se käytössä löystyy, joten tuskin haittaa että on nyt vähän napakka.
    Pikkuisen tuppasi hymyilyttämään nuo auton jääkukkaset... Taas olemme kuvailleet samoja juttuja! :)

    VastaaPoista
  2. Missä välissä sää Tuppereilla kuvasit kun en huomannut mitään ;) On teillä ollut hienot Satu-kaffittelutkin kotona :) Mä en aamukiireessä ja puolipimeässä kyllä yhtään tykkää noista jäätyneistä autonikkunoista, pitää etsiä taas käyttöön sisälämppäri, jotta ikkunat olis mahdollisimman sulat :) Mutta on sulla taas hienot ja kätevät uudet Tupperitkin!!!

    VastaaPoista
  3. Tupperit <3 Sadut <3 Kahvikutsut <3 Tuunaus <3 Tuubihuivi <3 Jääkiteet <3

    VastaaPoista