Powered By Blogger

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Virkistynyt!



Yön kuuntelin sateen ropinaa ja aamulla heräsin siihen virkistävään näkyyn, että enää ei satanutkaan :) Työyhteisön virkistyspäivästä olisi tulossa loistava! Kuinkas muuten, sillä olen ollut itse yhtenä päivän suunnittelijoista ;)

Virkistyin jo siitä, että tänään sai nukkua tunnin pitempään. Sitten työkaveri kaappasi minut kyytiinsä ja ajaa hurautimme pari kilometriä Hyvinvointikeskukseen:


Siellä odotti ensin aamiainen...


Kyllä, kyllä: karkkipussi kuului myös päivän aamiaiseen :) Santsikupista ja karjalanpiirakoista ei ole kuvaa...

Seuraavaksi lähdettiin aistikävelylle metsään. 

Aistikävelyretki (sensory walk) on menetelmä, jonka tarkoitus on herkistää ihmisiä ympäristön havainnoimiseen. Kyseessä on tekniikka, jonka avulla voi tutun ja tavallisenkin ympäristön kokea uudella tavalla. Menetelmä tähtää tunteenomaisen kokemuksen aikaansaamiseen. Tavoitteena on myös tulla tietoiseksi siitä, että ympäristön voi kokea muutoinkin kuin visuaalisesti. 

Tällä kertaa tehtävänä oli valita yksi aisteista ja kokea jokin itselle ei niin tuttu ääni, tuoksu, maku tai tuntemus. Myös näköhavainnot hyväksyttiin.


Ihana tuoksu! Tuntuuko lievä savunhaju? Mikä lintu tuolla kiljahtelee? Tuo ääni on tiltaltin. Tunnistatko tuon kukan? Se on vaivero! Kuunnellaan hetki puron solinaa... Minä päätin ottaa hörpyt poimulehdeltä ;)


Metsäorvokki


Ketunleipä sadeasussaan...


Kielo kukkii myös tänä kesänä... Sitten kun kesä tulee...


Metsäkävelyn jälkeen meille oli varattu liikuntakeskuksen sali 2. Ensin 45 minuuttia Lavista...

Lavis on uusi hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Lavista tanssitaan yksin, joten ei ole vaaraa että kukaan talloo varpaille. Tunnilla tanssitaan tuttuja lavatanssilajeja kuten humppa, jenkka, rock/jive, cha cha ja samba.

Toden totta oli hikistä ja hauskaa! Ja vielä pitkään soi päässä Jätkän humppa...

Toinen 45-minuuttinen oli venyttelyä ja rentoutusta. Ai että oli mukavaa työntekoa tuo!


 Suihkunraikkaina pääsimme sitten taas syömään:


Lounaskahvin otin mukaan, kun jatkoimme seuraavaan kohteeseen...


...Veturitalleille



Aluksi meitä saapui viihdyttämään kaksi Teatterikoneen näyttelijää


Uutiset -sana kerrallaan


Kohtaamisia hautausmaalla... Koko kohtaus pelkillä kysymyslauseilla


Nyt ollaan hammaslääkärissä, oikeesti? No ei...


Nauratti niin, että kamera ei oikein pysynyt hyppysissä :D


Aikamme naurettuamme oli kahviaika!


Nuoret olivat leiponeet...


Ensin suolaiset...


...ja santsikupille kakkua



Yksi ihana sinitukkainen nuorimies esitteli meille tiloja...


...galleria Ratamossa...



... ja Siperiassa...


...bänditiloissa...




Kevein askelin läksin kotia kohti :)


Olo on virkistynyt!


 

 


4 kommenttia:

  1. Kylläpä vaikutti kivalta päivältä - aivan loistava kokonaisuuden olitte keksineet! Kaikenmoista kivaa! Ja taas tuli vesi kielelle noita ruokakuvia katsellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kyllä kekseliäitä ;) Oli tosi kiva päivä!

      Poista
  2. Ihana päivä! Jos tuolla menolla ei virkisty, niin ei sitten millään!
    Lavista minäkin haluaisin kokeilla. Nuorena tuli sen verran käytyä lavatansseissa, että kutkuttaisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä virkistyi ;) Ja laviskärpänen pääsi puraisemaan...

      Poista