Powered By Blogger

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Latailua ja pimeänkarkoitusta



Lepopäivän voi aloittaa nukkumalla tarpeeksi. Seuraavaksi voi vaikka tehdä perunarieskoja aamupalaksi ;)










Rieskat uuniin!


Vaikka marraskuinen aurinko paistoi, lisäsin valoa vielä parin tuikun verran...




Ja sitten aamukahvit rieskan kanssa!




Keittiön ikkunasta kelpaa jälleen katsella:


Luminen metsä  <3


Santsikupin kanssa vähän herkkuja...





Aamukahveilla vahvistettuna kävimme Ukon kanssa puutarhahommiin parvekkeella...


Uskomaton syksy: kesäkukat kukoistivat ihan viimepäiviin asti, skipattiin syyskukat kokonaan...





Kuuset asettuvat parvekkeelle:




Ihan koko päivä ei mennyt laakereilla lepäillessä. Kannoin kaikki kirpparille lähtevät tavarat olohuoneen lattialle ja aloin laputtaa. Siinä hommassa vierähti tunti jos toinenkin. Ilta alkoi jo hämärtyä, kun siirryin keittiöhommiin. Tiskikone ja ruuanlaitto odottivat. Siihen tarvitsin luonnollisesti vähän valoa:





Siinä ovat kaikki 17 Kivi kynttilälyhtyäni:








Sillä aikaa, kun lasagne viihtyi uunissa, minulla oli aikaa lukea...


...ja maistella vähän kaardemummakahvisuklaata...



Ruoka-aikaan olin yllätyksekseni yksin kotona! Onneksi minulla oli pimeänkarkoituskynttiläni...



Nyt on ladattu valovoimaa ja otettu rennosti. Uusi viikko -olen valmis!!!



8 kommenttia:

  1. Oletpa ollut ahkera, kun jo aamutuimaan ryhdyit perunarieskoja tekemään. Aamiaisenne oli siis oikea herkkuhetki.
    Minullakin on noita vihreitä kivi-tuikkulyhtyä 7 kpl (ja lisäksi Kivi-kopioita punaisina). Kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä kynttilälyhdyt ovat kauneimpia. Mukavaa alkanutta työviikkoa Sinulle. Minä koetan saada päiväni käyntiin muutaman tunnin yöunien jälkeen. Vähän tahmealle tuntuu, mutta jospa se tästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamuni oli siinä kymmenen maissa, mutta silti olin kahden ensin heränneen joukossa ;)

      Mukavia päiviä sinulle -valoa, valoa!

      Poista
  2. Minun edesmennyt mummoni teki saman näköisä perunariestoja. Voi että tuli ikävä sekä mummoa että hänen rieskoja =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummot ovat aarteita, leipomukset mieleenpainuneita <3

      Poista
  3. Lepopäivä ja löhöilyä? Miulla on vähän eri käsitys löhöilystä :D Tosi puuhakas olet ollut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kato... kun tiivistää kaiken tekemisen, niin jää alku- ja loppupäähän päivää runsaasti löhöilyaikaa :D

      Poista
  4. Voi että mä en ikinä muista tehdä muussista noita rieskoja! Pistän sen usein pakkaseen ja isken seuraavaan leipä/sämpylätaikinaan. Täytyypä ensi kerran muistaa tehdä siitä rieskaa, niin herkullisilta näyttivät nuo sinunkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä se vaan teen aina muusin pussista ihan rieskija varten, kun ei muusia koskaan jää :D

      Poista