Powered By Blogger

maanantai 16. syyskuuta 2019

Sisar talossani



Seuraavaksi oli lukuvuorossa hyväksi todettua Linda Olssonia...


"En osaa selittää miksi minä tein sen." Kirjan ensimmäinen lause. Siitä lähti upea lukukokemus. Mitä teit? Haluan tietää? Haluan tietää lisää, haluan tietää kaiken! Oli vaikea lopettaa Costa Bravan rannikolla asuvan Marian ja hänen Ruotsista vierailulle tulleen sisarpuolensa Emman kertomusta. He oppivat toisistaan samaan tahtiin kun minä opin heistä. Vielä tämä luku. Vielä tämä sivu...


"Costa Bravan rannikolla sijaitsevassa talossa Maria odottaa levottomana sisarpuoltaan Emmaa kylään. Aina toisilleen etäisiksi jääneet naiset ovat nähneet viimeksi kaksi vuotta sitten äitinsä muistotilaisuudessa. Sen jälkeen Maria on rakentanut itselleen uuden elämän uudessa paikassa, avarassa talossaan meren äärellä.

Mariasta tuntuu, että Emma tunkeutuu luvatta hänen yksityisalueelleen, häiritsee hänen elämänsä hiljaista tasapainoa. Eikä hän ole valmis puhumaan siitä, mistä olisi puhuttava. Vaivaannuttavien keskustelujen sijaan siskokset lähtevät kävelyretkille, pulahtavat Välimereen, viettävät aikaa talon ilta-auringossa kylpevällä terassilla. Hapuillen syvenevät keskustelut tuovat heitä vääjäämättä lähemmäs toisiaan. Lopulta heidän on yhdessä etsittävä sanat kipeille muistoille, jotka nousevat pintaan voimalla jota ei voi enää hallita.

Linda Olssonin haikean kaunis romaani on kertomus selityksiä ja sovitusta etsivistä siskoksista, jotka ovat eläneet lapsuutensa yhdessä mutteivät jakaneet sitä."


https://www.gummerus.fi/fi//sisar-talossani 


Molemmilla siskoilla on ollut paljon menetyksiä. Siskokset viettävät yhdessä kuusi päivää. Sen verran aikaa heillä on kertoa tarinansa. Saada vastauksia kysymyksiinsä. Tutustua.
 


 Ja nämä siskot tykkää juoda kahvia ❤️










Tähän on tultu...



Linda Olsson kirjoittaa kauniisti tunteista, hetkistä maisemista. Luin kirjan ahmimalla. Lukeminen kesti reilusti vähemmän kuin kuin Emman vierailu Marian luo...


Olen onnellinen tästä lukukokemuksesta ❤️



4 kommenttia:

  1. Kuulostaa lupaavalta! Mielenkiinnon herättävä aloitus myös. Kuvasikin ovat todella kauniita!

    Minä aloitin kerran Olssonin kirjaa Laulaisin hänelle lempeitä lauluja, ja odotukseni olivat todella korkealla. Sitten siinä tuli kuitenkin vastaan joku outo juttu, en edes muista mikä, ja kirja jäi minulta kesken. Myöhemmin olen kuitenkin kuullut muilta kirjabloggaajilta, että kannattaisi yrittää uudestaan, joten ehkä joskus vielä luen sen - ja muitakin Olssonin kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Minä luin juurikin tuon Laulaisin hänelle lempeitä lauluja ensimmäisenä Olssonilta ja ihastuin. Mutta kuten tiedämme: meitä on monenlaisia lukijoita :)

      Poista
  2. Kuulostaapa mielenkiintoiselta! Taisit mainita tästä kirjasta tavatessamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, Piipeseni ❤️ Mielenkiintoinen kirja tosiaan ❤️

      Poista