Powered By Blogger

perjantai 13. syyskuuta 2019

Kulttuuriperjantai: Taidemuseon näyttelyt



Taidemuseon henkilökunnassa on sellaisia töykeitä tyyppejä, joiden takia olen usein jättänyt menemättä Holviin. Viime perjantaina uhmasin kohtaloani. Yksi kerkesi hyökkäämään kimppuuni ennen kuin sain sujautettua reppuni lokeroon. Onko_pakko_aina_olla_niin_ epäkohtelias!!! Osaan kyllä käyttäytyä taidemuseossa. Vähän isommissakin olen käynyt, eikä ole tarvinnut minua paimentaa Uffizissa eikä Ateneumissa. 

No, sisällä olin, joten katsoin. Aloitin vessoista.


Taidemuseon vessat eivät ole ihan tavalliset...


Saa valita istuuko pöntöllä vai tuolissa...



Voi apua: tukka on pyöräilykypärän jäljiltä pikkasen lytyssä!


Toisessa vessassa...


Ja sitten vähän näyttelykuvia. Alimmassa kerroksessa oli Yuichiro Saton...


...kuvia metsästä. Ja paljon ihmisiä kuvia tutkimassa, siksi vain nämä kaksi.


Sitten ylempiin kerroksiin... Emma Ainalan taiteen pariin.


Näyttelyn nimi oli "Dear Ambiguity", rakas monimerkityksisyys. Ja sitähän se oli. Minun makuuni aivan liian levotonta ja monimerkityksistä. Pääosissa nuoret naiset.


Vaikka kyllähän Ainala maalata osaa. Taitava   siveltimenkäyttäjä. Vika on minun päässäni. En jaksa sellaisia teoksia, joissa tapahtuu liikaa ja kaikki on sekaisin kuin Tempakan Liisan mekko.


Pari sellaista kuvaa, joissa minun ajatukseni pysyi mukana, vaikka en niitä allekirjoitakaan...

Dope in Paradise


Monster


Sad Online. Loppu.


Vielä pari kuvaa. Mikähän tuon "osaston" nimi on... Siellä sai kokeilla juttuja...




Omalla kuvalla aloitin ja omaan kuvaan lopetan. Olen taideteos!


3 kommenttia:

  1. Hieno taideteos lopussa ja Luojan taideteos alussa. <3

    VastaaPoista
  2. Voi että, muistan kyllä itsekin saaneeni sieltä kipakkaa ohjeistusta... Enkä minäkään niin noista levottomista töistä piittaa. Mutta noista metsäkuvista tykkään! Ja vessat on hienot :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole antamani palautekaan auttanut...
      Metsä ❤️ Vessat ❤️

      Poista