Powered By Blogger

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukirkkokiertueella



Aamuteetä, totta kai!




Tänään oli töiden lomassa aikaa käydä katsomassa eri kirkoissa esitettyjä joulukertomuksia. Ensin vierailimme Palokan kirkossa, jossa Vanha Talli Kertoi joulukertomuksen...



Sininen valaistus ei oikein miellyttänyt, tilaisuus oli... laimea, lattea ja iloton. Hartaan tunnelman tavoittelu ei onnistunut, loppupuheenvuoro latisti viimeisenkin fiiliksen ja puheen pitänyt väsynyt ja iloton työntekijä...  Lauluja ei leikitetty, lapsia ei osallistettu muutoin kuin arvuuttelemalla mikähän paikka tuo sininen möykky voisi olla? No ei ihan heti tuo talli lapsille auennut... Harmittaa tosi paljon paikalle tulleiden puolesta...


Nyt tarvittiin kahvia!


Cittarin kahviossa nautittiin leipää ja kahvia...


...ja loput mukaan, sillä eteenpäin oli jatkettava...


Huhtasuon kirkossa joulukertomusta esitettiin Suutari-Martin kertomuksen kautta...


Sinisistä valoista huolimatta aivan järkyttävän hyvä esitys!


Jouluvieras sai hyvän vastaanoton!



Kotona oli joulumusiikin, kahvin ja jouluhyvän aika!


Yksi työkamunen on ajatellut minua jo pidempään -sopiva muki on tullut vastaan :D



Lisäksi hyvää jaloille:


<3 KIITOS!




Joulumusiikki soi...


Tänään oli Pekan, Juhan ja Samulin vuoro



Kirpparilta löytämäni ruusukynttilät paloivat kauniisti:



Joulurauhaa toivon...


2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kierros eri kirkoissa. Aina esitys ei onnistu ja työntekijöillä voi todella olla jo kisaväsymystä.
    Mutta hei: omasta levyesittelystä puuttuikin Juha Tapion joululevy. Se on hyvä!Mutta mihinkähän olen sen laittanut? Tänään täytyy suorittaa etsintää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mun oli pakko saada sanoa ääneen pettymykseni...

      Tänä vuonna olen kuunnellut tavallista vähemmän joululevyjä (joita on PALJON), mutta on niitä lokakuusta lähtien vilahdellut täälläkin...

      Poista