Powered By Blogger

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Syksyinen arboretum



Pilkon perjantain pieniin paloihin. Niin paljon kaikkea ehti yhtenä iltapäivänä tapahtua.

Pitkästä aikaa päätin pistäytyä töistäpaluumatkallani arboretumissa. Ja tällä kertaa "tien toisella puolella" eli siinä osassa, jossa en ole koskaan ennen käynytkään, koska en vielä kauaa ole ollut edes tietoinen sen olemassaolosta ;)

Oli niin ihana pyöräillä ja tuulettaa päätä kokouksen jälkeen. Vai oliko? Polulla käveli täti ja rimpautin kelloa jo hyvissä ajoin. Täti käveli keskellä polkua ja yritin arvailla kummalta puolelta pääsisi ohi. Normaalisti ohitan aian vasemmalta, mutta tämä täti oli vähän enemmän vasemmassa reunassa, joten arvelin ohittaa oikealta. Etenin lähes kävelyvauhtia. Ja juuri kun olin tulossa kohdalle, täti päättikin väistää oikeaan reunaan. No minä siinä sitten ojan kautta ohi. Pahus! 

"Kauhea, kun pelästyin." 
"Anteeksi!" 
"Soita sitä kelloa!" 
"Soitin kyllä... En vaan tiennyt että kummalta puolelta mahtuisin ohi."
"Tämä ei muuten ole varsinaisesti pyörätie!"
"Kiitos!"

Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Kun aina yritän olla kohtelias, varovainen ja noudattaa kaikkia liikennesääntöjä... Varmasti täti vielä kirjoittaa nimettömänä sanomalehden yleisönosastolle ja vaahtoaa lenkkipoluilla hurjastelevista ja vaarallisista polkupyöräilijöistä  :(

Onneksi arboretum oli lähellä! Kaipasin mielenrauhaa...

 



Kerrataanpas nyt vielä kerran, että mistä tässä on kysymys:


Puiston säännöt:


No niin, tulin rauhoittumaan tähän vehreään keitaaseen (Värikkääseen keitaaseen!) vielä alppiruusujen kukinnankin jälkeen :)


Tämän tunnen: vadelma on alkanut kauniisti punertua...


Muutaman pullean marjan halusin myös syödä, vaikka ei ollakaan kovin kaukana teistä... Luulen selviytyväni hengissä näistä huolimatta! Jonkin aikaa.


Keltakoivu Betula alleghaniensis...
 

Kukas se siellä kipittää?


Pieni pirkko...


Mustilan kartanon magnolia Magnolia kobus... 


Amurinvaahtera Acer tegmentosum..




(Pikkulehti) katsura Cercidiphyllum japonicum...



Mantsurianjalopähkinä Juglans mandshurica...



Nyt on mieli levännyt ja rauhoittunut. Ihanaa!!!



6 kommenttia:

  1. Kaikkea sitä sattuu, kun yhdessä täällä tallataan... Mutta ihania kuvia leppiksestä ja lehdistä. Kun joskus muistaisi tuonkin retkikohteen, on meidän perheellä vielä käymättä (niin kuin moni muukin paikka).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni paikka, ehtii katsoa asioita tarkasti :)

      Poista
  2. Minusta tuntuu joskus pyöräilijänä, että on kaikkien hampaissa, vaikka itse yritänkin aina olla laillasi varovainen ja kohtelias. Mutta kaikkia ei voi mitenkään miellyttää :( Parhaasi teit kuitenkin, joten heitä mielestä moinen myrtsi kulkija!

    Ihania kuvia, luonto on lumoava!

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä kuin Virpi: kaikkia ei voi miellyttää, jotkut ovat ärrinmurreja ja ilkeilevät sille, joka tielle sattuu.
    Kai se mielenrauha kuitenkin palasi, kun sait samoilla syksyisessä luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, huonoa oloa pitää purkaa vaikka kilteimpiin pyöräilijöihin :) Mielenrauha palasi neljä tuntia kestäneellä kotimatkalla ;)

      Poista