Powered By Blogger

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Rovaniemen reissu



6.-8.12. reissasimme Rovaniemellä, Nuoriso takapenkillä. Ja hurjan pitkästä matkasta huolimatta viikonloppu oli hurjan hauska. Hurjan paljon otin kuvia. Ja hassu juttu on se, että osa kuvista PUFF!!! katosi jonnekin. Kamerassa ne vielä näkyivät, eli muistikortilla olivat, mutta koneelle ne eivät ikinä siirtyneet. Tekniikka suoritti puolestani karsintaa. Tänkkaad siinä meni vain itsenäisyyspäivän aamuteet, menomatka sekä hotellikuvat. Ensimmäisestä illastakin on jo jokunen kuva...

Aamuysiltä itsenäisyyspäivänä lähdettiin matkaan, kaksi taukoa pidettiin. Ensin aamukahvitauko Pyhäjärven apsilla ja sitten lounastauko Tupoksen apsilla. Joululaulut soivat radiossa ja myös uusi Vain elämää JOULU cd pääsi kuunteluun. Valoisa aika oli lyhyt, mutta pyörittelin puikoilla valmiiksi yhden bamburätin. Noin kahdeksan tuntia matkamme taukoineen kesti ja sitten pääsimme majoittumaan. (Kuva paluupäivältä)


Parin asteen pakkanen oli sopiva pieneen keskustakävelyyn.




Talli siinä...


Seimelle saapuneet paimenet olivat ihan jäässä!


Samoin tietäjät. Hauskaa, että seimelle oli tullut myös yksi pikkuinen poro :)


Vatsat vetivät meitä Ravintola Gaissan suuntaan...


Kartalla oltiin!


"Aallon suunnittelema Rovaniemen Poronsarvi-asemakaava valmistui vuonna 1945 ja vahvistettiin 1946. Rovaniemen asemakaavan lähtökohtana oli asema Lapin pääkaupunkina ja liikenteellisenä keskuksena. Kaavan pääaiheen muodosti viiteen eri suuntaan haarautuva keskuspuisto, jolle tärkeimmät liikenneväylät oli sijoitettu. Keskeisellä osalla oli myös joki- ja vaaramaisema, jonka avaruutta korostaakseen Aalto määritteli korkeimmaksi sallituksi kerrosluvuksi neljä kerrosta.

Poronsarvi-asemakaava on saanut nimensä sen kartalle piirtämästä hahmosta: viheralueiden reunustamat liikenneväylät muistuttavat poron sarvia ja rajaavat samalla kaupungin ydinaluetta. Ounas- ja Kemijoen risteyksessä tiet muodostavat poron turvan ja Kemijoki virtaa poron leukaa alaspäin. Keskusurheilukenttä muodostaa poron silmän."

Kuva täältä: http://lapinylioppilaslehti.fi/alvar-aallon-rovaniemi

Ravintolassa oli hyvin tilaa meillekin. Liekö kaikki väki ollut kodeissaan Linnan juhlia katsomassa...



Ihan kaikkia listan ruokia ei ollut saatavilla, koska lista vaihtuisi seuraavana päivänä. Minä tilasin Kermaista lohikeittoa ja sitä myös sain. Sen sijaan keiton kanssa kuulunutta rieskaa ja kirnuvoita en saanut. Kokki oli sanonut tarjoilijalle hänen sitä tiedustellessa, että "ei ole rieskaa enkä voi rieskaksi muuttua". Olipa outoa asiakaspalvelua tuo. Ehkä niin pohjoinen tapa, ettei sitä keskisuomalainen ymmärrä... Tuostakin huolimatta keittoni oli herkullista!


Ja päälle nautin kupposen kahvia.



Hotelliin palattuamme pääsimme TV:n välityksellä vielä Linnan jatkoille. Minä pistin iltapuvun sijaan ylleni yöpuvun ja kirjoittelin vähän kortteja.


Ikkunasta vielä tarkistin sijaintimme: Siinä Jätkänkynttilän kupeessa.


 Hyvää yötä. Ja huomenta! Ja taas on ulukona pimmeetä.


Ukko haki Kuopuksen syömään hotelliaamiaista kanssamme. Kaikki koolla ❤️ Pikkuisen aamupalaa ja tuohon päälle vielä lautasellinen puuroa...


...niin päivä oli saatu käyntiin...


...ja oltiin valmiita Santa Parkiin ja muuhun mukavaan. Santa Park  oli ystävällisesti Facebookissa ilmoittanut, että Joulupukin luolaan oli tulossa paljon vieraita. Suositus oli saapua heti kymmeneltä, kun Santa Park avautui, silloin ei vielä olisi ruuhkaa, koska isot ryhmät olivat tulossa iltapäivällä. Ja voin kertoa, että kyllä kannatti noudattaa neuvoa. Meillä kaikki sujui sulavasti ja enimmilläänkin jonoissa meni vajaa puoli tuntia. Ei mitään valittamista.


Tästä sisään...


...Syväsenvaaran luolan uumeniin.


Kuopus on saman firman töissä (ei siis kuitenkaan Santa Parkissa) ja saimme yhden lipun ilmaiseksi, kolme lippua olin jo ostanut hyvissä ajoin ennakkoon. Kuopuksen tuttuja tontt... työkavereita vilisi siellä täällä...


Ahkerat neulojat


Joulupukin potretti



Aivan alkajaisiksi päätimme käydä tapaamassa itseään Joulupukkia. Parikymmentä minuuttia ainoastaan jouduimme jonottamaan ja sitten oli meidän vuoromme astua Joulupukin työhuoneeseen.


Saimme mukavia kuvia koko porukastamme sekä erilaisilla kokoonpanoilla. Pukki oli oikein leppoisa miekkonen. Vierailun päätteeksi saimme kukin tarran, jonka mukaan "pukki uskoo minuun". Siitähän tässä hommassa onkin kysymys, eikä siitä, uskonko minä pukkiin  :)


Piipahdimme pikaisesti puuhariihessä...




...ja jatkoimme lyhyeen Rekiretki jonoon



Rekiretki eteni melkoisella "tonttunopeudella" ja kuvaamisen sijaan (muutama räpsy) oli parempi vain katsella...


...talvimaisemia...




...tonttujen pajaa...




...sekä selvästikin tonttujen vapaa-aikaa Oktoberfest-tyyppisissä tunnelmissa...


Minnekkäs sitten?



No vaikkapa Jäägalleriaan!


Lainaviitoissamme viipotimme viileässä galleriassa...




Saaliiksi saimme kelpo joukon hienoja poseerauksia...


...enkä nyt tarkoita pelkästään näitä jäätyneitä kavereita  ;)





Jääprinsessa siellä tarjoilemassa viilennystä...


Hyrrr! Oli aika siirtyä lämpimämpiin puuhiin...


Postitoimistoon siis!



Ostin kyllä kortteja, mutta postittamisen olin ajatellut säästää Napapiirille Joulupukin pääpostiin.


Tekniikkaa...




Tonttuja, tonttuja...


Kahvilasta nappasin nopeasti pahvimukillisen kahvia...


...ja jatkoimme Piparilaan






Otimme kaikille viidelle koristeltavaksi ja syötäväksi piparkakut  ❤️


Santa Parkissa alkoi olla vähän ruuhkaa!


Oli aika aloittaa opinnot Tonttukoulussa.


Koko Santa Parkissa olomme piinallisimmat viisi minuuttia olivat, kun meidät koululaiset ahdettiin pikkuruiseen "eteiseen" jossa oli vain muutama istumapaikka seinustoilla eikä lattialla tarpeeksi tilaa minun kokoiselleni reppuselkäiselle... Minua kehotettiin istumaan, että lapset näkisivät, mutta en pystynyt. Ystävällinen nainen otti ison poikansa syliinsä ja minulle vapautui paikka penkiltä. Osa aikuisista seisoi edelleen lasten edessä. Onneksi jatkoimme muutaman minuutin kuluttua luokkahuoneeseen...


Tonttukoulu oli kaksikielinen... tai jopa kolmikielinen, sillä opimme kolme sanaa tonttukieltä: "Kiiber, oober, toober" mutta ainakaan minä en muista mitä ne tarkoittavat...




Lakitusseremonia oli nopea kuin suurlukiossa konsanaan. Mutta nyt minulla on todistus tonttukoulun läpäisemisestä ❤️


Esiintymislavalla olimme painaneet mieleen...


...että 13.30 oli show-aika!


Ja kylläpä oli vauhdikas show! Ihan vain muutamassa kuvassani näkyy muutakin kuin vauhtiviivoja:






Paljon oli Santa Parkista tekemistä, näkemistä ja joulun iloa ❤️ Mutta meillä oli aika jatkaa eteenpäin. Kävimme Rovaniemen keskustassa noutamassa yhden paketin sekä pikaisella iltapäivälounaalla mäkkärissä. Sitten jaksoimme seuraavaan kohteeseemme, Napapiirille Joulupukin pajakylään.


"Napapiiri"




Sitten hoidettiin asioita Joulupukin pääpostissa ❤️




Kortteja, postimerkkejä ja lähtevää postia ❤️



Sitten katselimme vähän ympärillemme...




Täälläkin olisi päässyt tapaamaan Joulupukkia...



...mutta minä morjestin lumiukkoa ❤️




Joulumuorin tupaan ei lähdetty...



...mutta poroja halusimme nähdä ❤️


Tein kuvista mustavalkoisia, jotenkin hienoja näin ❤️



Lapsille oli lumesta rakennettu iglu ja pulkkamäki


Minä tervehdin jokaisen lumiukon ❤️


Kahvila, johon pyrimme, aloitteli juuri yksityistilaisuuteen valmistautumista ja suositteli meille Kolmea Tonttua...



Kahvittelimme siellä (ei pullaa...), mutta minä kuvasin vain kuusia ❤️









Hei sitten! Meidän matkamme jatkui hotelliin ja sieltä sitten kaupungille viidestään...


Suunta syömään oli selvä, kuvaan pääsi myös yksi Rovaniemen monista muraaleista...



Pure Pizza


Minä onneton kysyin ovatko juustot laktoosittomia. "Meidän juustoista MIKÄÄN ei ole laktoositonta!" oli kipakka vastaus. Klup! ONNEKSI samainen täpäkkä tarjoilija ehdotti vegaanista juustoa. No kyllä kiitos! Ja niin löytyi jokaiselle mieleinen pizza  ❤️


Tässä minun herkullinen pizzani  ❤️


Syötyämme oli aika halata Kuopusta. Hänellä olisi seuraavana päivänä taas aikainen töihinmeno. Kiitos, Kuopus  ❤️ Oli ihana käydä ja viettää vähän aikaa yhdessä ❤️ Ukko vei Kuopuksen majapaikkaansa ja minä valmistauduin sillä aikaa iltakävelylle.

Sillan kupeesta lähdettiin. Jätkänkynttilä on Rovaniemellä sijaitseva vuonna 1989 valmistunut Suomen ensimmäinen tieliikenteen vinoköysisilta. Sen kokonaispituus on 320 metriä ja se on osa Kajaanintietä. Silta ylittää Kemijoen. Siltapaikka on hiukan Kemijoen ja Ounasjoen yhtymäkohdasta alavirtaan.


Rovaniemen hovioikeuden (ent. Suomen pankin) edustalla sijaitsee Harry Kivijärven veistos Fenix-lintu.


Samaisen kadun varressa on myös...


... Jatkosodan aikainen kuudennen divisioonan muistomerkki. Divisioona oli koottu 1941 pääasiallisesti Lapin miehistä. Muistomerkki on tehty Jaatilan kylästä löydetystä kvartsiittikivestä, sen on suunnitellut Olaf Eriksson.


Siellä näkyy jo Rovaniemen kirkko


Arkkitehti Bertel Liljequistin suunnittelema kirkko on valmistunut vuonna 1950.  
 

Tornin punainen risti - sovituksen vertauskuva, on kirkon erityinen tunnusmerkki.  


Kävelimme eteenpäin. Olin varma, että kun noin komea kuusi oli näkyvissä, niin varmasti se olisi kaupungintalon edessä...


...ja niin se olikin. Olimme saapuneet Alvar Aallon suunnittelemaan kulttuuri- ja hallintokeskukseen. Poroja siellä...




Kaupungintalon valmistuminen vuonna 1988 viimeisteli Rovaniemen hallinto- ja kulttuuri-keskuksen.  Rakennus rajaa aukion itäistä laitaa ja se koostuu useasta erisuuntaisesta siivestä. Hallituskadun puolelle, pääsisäänkäynnin ympärille, on sijoitettu rakennuksen hierarkkisesti tärkeimmät tilat: valtuustosali, kokoushuoneet ja kaupunginjohtajan huone. Rakennuksen ulospäin erottuvin osa on valtuustosali. Sen muoto on kidemäinen taitteisten seinäpintojen vuoksi. Valtuustosalin viisto katto on korkeimmillaan aukiolla sijaitsevan kansalaistorin kohdalla muodostaen erottuvan elementin.


Rovaniemen kirjastotalon rakentamisesta tehtiin päätös uudenvuodenaattona 1959 ja suunnittelijaksi valittiin Alvar Aalto. Kirjastotalo koostuu pitkänomaisesta toimistosiivestä ja viuhkapohjaisesta lainaussaliosasta. Viuhkateema on yksi Aallon myöhäisen kauden tunnusomaisia piirteitä. Kirjastotalon pohjoisen julkisivun puolella näkyvästi korostuva viuhka-aihe on julkisivun pääelementti, ja se rajaa hallinto- ja kulttuurikeskuksen aukion eteläreunaa.



Teuvo Tuomivaara, Loikka (2007)


Lappia-talo on viimeinen Aallon suunnittelemista rakennuksista, joka valmistui hänen elinaikanaan. Monitoimitilaksi suunnitellussa Lappia-talossa toimivat Rovaniemen teatteri - Lapin alueteatteri, yleisradio ja musiikkiopisto. Lappia-taloa suunnitellessaan Aalto halusi uudistaa arkkitehtonista ilmaisua. Ulkoseinissä ei ole yhtään 90 asteen kulmaa. Kongressi- ja teatterisalin pehmeästi kaareutuva katto on lainannut muotonsa tunturimaisemalta.



Todella kaunis  ❤️


Ihan hienot jouluvalot keskustassa...



Olin listannut hyviä kahviloita keskustassa, mutta ne kaikki olivat kiinni...






Baariin ei tehnyt mieli...


Kerran vielä kävelykadun kautta...


...ja piipahdus Lordi-aukiolle



Sitten oli aika käydä yöpuulle, sillä aamulla olisi kotimatkan aika.

Aamulla oli kaunista  ❤️



Vielä muutama kuva parkkipaikalla ja joen rannassa...






...ja sitten tien päälle


Lounasta syötiin Kärsämäellä ja kahvit napattiin mukaan...


...pieni pätkä bamburättiä ehti alulle ja sitten tuli pimeä. Ja uni. Taas. Kyllä tällä matkalla nukuttiin!


Mutta niin sitä sitten oltiin sunnuntai-iltana kotona. Nuoriso ensin ja sitten vanhukset. Auton matkamittari näytti 1175 km. Sellainen reissu ❤️ Kiitos kaikille asianosaisille ❤️

6 kommenttia:

  1. Oi miten upeita kuvia❤️ Tuolla on kyllä nähtävää ja ihasteltavaa riittänyt! Leppoisaa alkavaa viikkoa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin viihdyin, viihtyisin pitempäänkin kaikissa joulujutuissa ❤️ Tästä viikosta ei kovin leppoisa tule, sesonki ;) Mutta sitten alkaa joululoma ja lepo ❤️ Mukavaa viikkoa myös pajalle päin ❤️

      Poista
  2. AI muka kuvia kadonnut!!! Huh, miten paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko alkumatka puuttuu :D Ja kaikkein tärkeimpiä, kuvia perheestäni en julkaise. Vähän näitä tässä on ;)

      Poista
  3. Wau, mikä elämysmatka! Kiitos kuvista! Kuopus oli muuten samaan aikaan Rovaniemellä avovaimonsa kotimaisemissa.;)
    Hyvää joulunodotusta, Rita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Piipeseni ❤️ No mutta, kyllä Rovaniemelle kaksi Kuopusta hyvin mahtui. Oli hyvä viikonloppu reissata.
      Hyvää joulunalusaikaa sinulle ❤️

      Poista