Ja taas tuli yksi kirja luettua...
Clare Mackintosh on kirjoittanut kolme psykologista trilleriä, mutta nyt hän vaihtaa melko erilaisiin tunnelmiin. Olen lukenut Mackintoshin
kaikki kirjat ja tykännyt. Kotosen tädin lukukokemuksesta http://kotosella.blogspot.com/2019/11/lopun-jalkeen.html arvelin pitäväni myös tästä Mackintoshista. Ja niin pidinkin. Kovasti.
Max ja Pip ovat pariskunta, jolla on kolmevuotias Dylan poika. Dylan on saanut syöpäleikkauksen seurauksena aivovamman. Vanhempien olisi nyt päätettävä
vakavasti sairaan poikansa Dylanin elämästä ja
kuolemasta. Siirrytäänkö saattohoitovaiheeseen ja lopetetaan pienen
pojan kärsimykset vai yritetäänkö uudenlaisia syöpähoitoja
Yhdysvalloissa. Hoidot pidentäisivät pojan elämää kuukausilla tai vuosilla, mutta eivät koskaan parantaisi häntä kokonaan.
Syöpäleikkauksen aiheuttama aivovamma on vaikuttanut niin,
ettei Dylan luultavasti koskaan pystyisi kävelemään tai puhumaan. Vanhemmat ovat mahdottoman valinnan edessä ja päätyvät eri ratkaisuihin. Sairaala joutuu pyytämään oikeuden päätöstä ratkaistakseen tilanteen
pojan edun mukaisesti. Max ja Pip rakastavat toisiaan, mutta vielä suurempaa on heidän rakkautensa Dylaniin...
Jota kuinkin kirjan puolesta välistä aletaan seurata vuorotellen näitä
kahta eri vaihtoehtoa. Täytyy tarkasti katsoa luvun kertoja sekä vuosiluku, että tietää missä mennään. Välillä olin vähän pulassa...
Mackintosh esittää molempien vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet ja sen, mitä niistä seuraa. Niin että...
Ja neule kuvitukseen valikoitui siitä syystä, että sairaalassa Pip neuloi...
Se, mitä minun neuleestani tulee... No, sitä ei tiedä vielä kukaan ;)
Näillä takakannen tekstillä ja omilla lukukokemuksillani: suosittelen!
Ei helppoa luettavaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti