Powered By Blogger

lauantai 16. marraskuuta 2019

Grafiikanpajalla



Minulla on hämärä taidekoulumenneisyyteni... Totesin jo silloin, että minusta ei tule taiteilijaa. Nälkäkuolema olisi korjannut. Sen sijaan taide harrastuksena on kulkenut mukanani koko elämäni. Aina silloin tällöin mieli palaa maalaustelineen ääreen tai vedostamaan. Tänään oli sellainen päivä. Vietin iltapäivän Taidemuseon työpajassa kohopainotyön parissa.


Vaikka en ole kummoinen piirtäjä, niin ehdottomasti halusin tehdä oman kuvan enkä kopioida toisten tekemiä...


Tämmöisen simppelin lumiukkokuvan sitten piirsin... Piirtämisen jälkeen levy lakattiin, ettei lyijykynän jälki tulisi painotyöhön ja ettei levy imaise turhaan maalia.


Sitten oli kaivertamisen vuoro. Käytin sekä U-talttaa että V-talttaa.


Tähän väliin meille tarjottiin pullakahvit ❤️



Ensin painoin porkkananenän. Tässä sitä telataan oranssia väriä:



Tuohon vielä japaninpaperia laatan päälle ja sitten vedostamaan!


Seuraavaksi nenää kaivamaan...


...tai siis kaivertamaan porkkananenää...


Mustamaalauksen aika...


Nyt oli sen verran herkkä vaihe, kun piti kohdentaa laatta edellisen painojäljen päälle, että jäi kamera hetkeksi naulaan roikkumaan...


...mutta tällaiset sain aikaan:


Omasta mielestäni onnistunut  ❤️


Onnellisena poistuin Taidemuseolta ja poikkesin ostoksille & glögille Ellin kirjaan:


Olipa mukava pajapäivä ❤️


8 kommenttia:

  1. En kestä, noista tuli aivan mielettömän ihanat. <3 Kivaa sunnuntaita Rita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin hämmentyneen tyytyväinen ;)
      Sunnuntai oli todellakin kiva ❤️ Kiitos!
      Mukavaa alkavaa viikkoa Tiia ❤️

      Poista
  2. Hienot vedokset teit! Kyllä Sinussa taiteilija asuu. :) Ohjasiko Aatisen Ulla teille grafiikkapajaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mummu ❤️ Tosi pieni taiteilija ja melko syvällä pinnan alla asustelee... Opettajana meillä oli Maria Pihl.

      Poista
    2. Äläpäs suotta taitojasi vähättele! Kyllä se taiteilija on ihan pinnalla; näkeehän sen jo tästä blogista.
      t. Mummu (joka edelleen leijuu pilvissä) <3

      Poista
    3. Kiitos -miten se onkin aina niin vaikea ottaa kehuja vastaan? ❤️
      Nauti mummuilusta ❤️

      Poista