Powered By Blogger

perjantai 29. marraskuuta 2019

Joulu valtaa sydämen



Tänä vuonna minulla on useampikin joulukonsertti keikkakalenterissani. Ensimmäisenä vuorossa Antti Ketonen:


Matkailin kahdella bussilla Taulumäelle, olin perillä puoli tuntia ennen h-hetkeä. Sain loistavan paikan parvelta melko läheltä esiintyjää. Hyviä kuviakin sain, mutta pääpaino oli totta tosiaan kuuntelemisella: Todella hyvät joululaulut oli Ketonen valinnut settiinsä. Lisäksi kuultiin akustiset versiot muutamista hiteistä, mm. Olisitpa sylissäni. Antti Ketonen on myös loistava laulaja ja melkoisen hauska mies :)


Miljoona timanttia  ja Tulkoon joulu Antti lauloi yhdessä lapsikuoro NollaKakkosten kanssa  ❤️






Konsertin jälkeen ostin Joulu valtaa sydämen-levyn ja hain siihen nimmarin. Poikkeuksellisesti asetuin myös yhteiskuvaan artistin kanssa. Ei, en julkaise sitä  ;)

Taulumäen kirkosta kotia kohti lähtiessäni satoi vettä...



Vaikka kastuin kotimatkalla likomäräksi ja käteni ja varpaani olivat jääkylmät, niin lämmin muisto joulukonsertista lämmitti ja sydän oli joulua täynnä ❤️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti