Powered By Blogger

tiistai 28. toukokuuta 2019

Viherkasvikatsaus



Viherkasvini voivat tällä hetkellä oikein hyvin. Nyt oli pölyjen pyyhkimisen aika. Samalla muistelen, mistä olen kasvikaverini saanut.

ONNENAPILA


Tämän onnenapilan sain äidiltä äitienpäiväkäynnillä



RÖNSYLILJA


Molemmat rönsyliljani kuolivat talven aikana, niissä oli jotain ötököitä, jotka eivät tarttuneet muihin kasveihin. Tämän rönsyliljan pelastin yhden ruokalan roskiksesta. Juurtumassa olevat pistokkaat sain äidiltä.


ANOPINKIELI & ANOPINHAMMAS


Anopilta en näitä ole saanut, vaan viime juhannuksena tädiltäni


KULTAKÖYNNÖS


Kultaköynnös on vanhin kasvini. Se on ollut minulla jo yli 20 vuotta. Itse sen olen ostanut ja se on leikattu lyhyeksi 3-4 kertaa ja kasvatettu pistokkaista uudelleen. 


PUISTOKULTAPALMU


Huhtikuussa Tuurista ostettu uusin ihastukseni


KAHVIPENSAS


Näitä minulla on kolme. Miksiköhän?


Kaksi olen saanut ystäviltä, peltipurkissa olevan ostin itse talvella ruokakaupasta.


PIIKKIKRUUNU


Kolme vuotta sitten otin pistokkaat liian suureksi kasvaneesta, entiseltä työkaverilta saamastani piikkikruunusta. Näin komeita ne ovat nyt.

Näiden lisäksi sinisellä pöydällä nököttää myös Riitan päivänä ystävältä saamani, kukkimisen lopettanut, paavalinkukka.


Näin meillä vihertää tänään


8 kommenttia:

  1. Voi miten hienoja kukkia ja tuo sininen pöytä, jolla kukkia on on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kasvit ovat hyvässä kuosissa iloa tuottamassa. Ja tuo pöytä on lempihuonekaluni ❤

      Poista
  2. Kasvit ovat kyllä ihania ja tuovat mukanaan sellaista mukavaa kodikkuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaisi kuvitella kotia ilman kasveja. Aina on ollut. Ja äidillä on kaikki paikat täynnä hyvinvoivia, kymmeniä vuosia vanhoja kasveja ❤

      Poista
  3. Komeasti vihertää. Taidat olla myös viherpeukalo kaiken muun taidollisuuden (taiteellisuuden)lisäksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppohoitoisia ja tuurilla pärjääviä :D Taidoistani en ole ihan varma...

      Poista
  4. Hyvin ovat kasvisi selvinneet talven yli. Ovat selvästi olleet hyvässä hoidossa <3

    Ja tuo pöytä on kyllä ihastuttava! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo aiemmin vihjaisin: helppohoitoisia ja vähään tyytyväisiä kasveja, selvästi selviytyjiä ;)

      Poista