Powered By Blogger

torstai 27. huhtikuuta 2017

Kaksi kaupunkia



Viikonloppumatkani oli sekä työtä että varsinkin huvia. 

Perjantaiaamuna klo 05.20 (siitä oli huvi kaukana!) alkoi reissu junalla... Mahdottoman mukavassa seurassa elikkäs kolmen työkaverin kanssa matkaa taitettiin, juteltiin, naurettiin ja kahviteltiin. Mutta voitko kuvitella: en voi kuvitella matkaani, kun kuvat jäivät ottamatta :D

HELSINKI I

Mukavasti sujuneen junamatkan sekä riemullisen taksimatkan jälkeen olimme Opistolla ja Ajankohtaispäivät olivat valmiit alkamaan. Hyödyllisen asian äärellä, hyvässä porukassa päivä eteni. Välillä värittelin...


Teroitin ei ollut mukana!


...välillä sitten neuloin bamburättiä...



Ei liene yllätys, että aivan erityinen rooli ajankohtaispäivillä oli ruokailulla ja kahvittelulla. Olihan päivien aihekin työssäjaksaminen.

Ensin ruokaa:


Sitten jälkiruokaa: turkinpippurirahkaa -ja kahvia:


SILJA SYMPHONY

Seminaari jatkui Silja Symphonylla.




Kahvitaukoja vietettiin sopivassa suhteessa . Automaatista sai laktoositonta cappuccinoa :)


Pahvimukinkin kesti, kun kahvin kaveriksi sai herkkuja:



Laiva oli jo aavalla ulapalla, kun vapaa-aika alkoi...


Syömään lähdettiin...


... ja sitten syötiin:



Herkkumahaan mahtui vielä...


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin päättyi perjantai :)


Ja lauantaiaamuna oli hyvä jatkaa:


Santsikuppi aamukahvia...


...ja sitten:



 TUKHOLMA


Koska aikaa oli vähän, piti olla selkeä suunnitelma... Kertaliput ostimme jo laivan infosta


Suuntasimme metroasemaa kohti...



Laivamme siellä :)


Ei voinut eksyä...


...mutta polulta piti vähän poiketa, kun kukkaset kukkivat Tukholman keväässä:



Viherrystä!


Lähin metroasema:


Selkeä metrolinja...


...ja siinähän se juna jo onkin!


Retkueemme ;)


Pääteasemamme...


...ja sitten jalkauduimme Tukholman Vanhankaupungin kaduille


Kahvilaa etsimme... Yhdessä kaupassa kävimme, mutta siitä tulee juttua ihan omassa postauksessa ;)




...terassilla ei vielä tarennut...


Tukholman saksalainen kirkko


Kaunista!





Kahville menimme Tukholman vanhimpaan konditoriaan, Sundbergs Konditoriaan



Hienoja yksityiskohtia...



Kahvi otettiin tästä kuparipannusta...



Kahvilassa oli kuninkaallinen tunnelma!


Minulle laktoositon cappuccino ja leivos, tack! Ja tottakai puhuin ruotsia kaikissa käänteissä -rakastan kieliä, myös ruotsin kieltä <3




Teenjuojan ihanuuksia taustalla... Ja minun kakkuni! Minulla on semmoinen vaisti kakkujen suhteen, että osaan aina valita parasta :)


Herkullinen, raikas baakelsini <3


Paluumatkalle lähdettiin... Ja kuvasin taas polkupyöriä ja postilaatikoita



Kukkakauppa <3



Pye Engström: Familjagrupp


Taustalla häämöttää jo metroasema, jolta nousimme junaan...


...kävelimme takaisin...




...Värtaterminaaleniin...




...Takaisin laivaan. SILJA SYMPHONY


Mitä kello on?


Kahvia oli taas tarjolla



Ajankohtaispäivät jatkuivat...


...ja bamburätti valmistui



Ja kun aurinko laski...


...olimme jälleen buffetissa :)



Tänään oli herkkumahassakin vähemmän tilaa...


Iltaa vietimme ruuan jälkeen laivan yökerhossa tanssien! Join yhden drinkin, Harrin Halauksen -lasten listalta :) Yökerhokuvia ei ole, mutta voin kertoa, että
a) drinkissäni oli 7 kirsikkaa
b) tanssimme hurhan monta kappaletta hyvän livebändin tahtiin ja
c) mies mahtuu p***e edellä tennismailan läpi

Kahden aikaan vielä hyttikaverin kanssa luettiin pokkareitamme...

Aamulla aikaisin ylös jälleen. Ja aamupalalle!




Silja kiittää:


HELSINKI II

Vihreälle kortille tuli käyttöä, kun ajoimme ratikalla satamasta rautatietorille


Monikaan paikka ei ollut auki ennen klo 12. Kluuvikadun Fazerin kahvila oli!



Pöytä neljälle löytyi kupolisalista


Vitriinistä...


...valitsin itselleni sitruuna-mustikka-juustokakun...


Kahvini oli lattea -soijalattea





Joku kukka tuo varmaan on...



Taas kerran täydellinen kakkuvalinta!


Pidä mielessä:



Kävimme vielä ostoksilla Indiskassa ja ruokaostoksilla S-marketissa. Ja sitten olikin aika kiiruhtaa junaan...

Evästä ja lukemista:


Junamatka meni tulevaa virkistyspäivää suunnitellen, lueskellen ja torkahdellen... Kotona olin 16 jälkeen.

KOTONA JÄLLEEN!

Tässä ostokseni laivalta:





...sekä Indiskasta:


Vihko, housut ja mekko


Ja kirjoja rautatieaseman kirjakaupasta :)


Kolme päivää. Kaksi kaupunkia. Mahtava matka!


4 kommenttia:

  1. Voi ei mitä ruokapostauksia! Täällä kuolataan paita märkänä! Ja olipa siellä jo vihreää???!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää ommella semmosia kuolalappuja blogien lukemisen varalle :D Joo, kevät oli jo pitkällä Tukholmassa, mutta juuri nyt otti sielläkin takapakkia -lämpö puuttui...

      Poista
  2. Oi mitä kaikkea ihanaa! Tukholmassa on kevätkin jo pidemmällä kuin missään. Tuollainen työssäjaksamisreissu kelpaisi minullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan kevät oli hyvässä vauhdissa, mutta kylmä oli! Tämä oli jo toinen kerta, kun pääsin tämmöisestä onnesta osalliseksi :)

      Poista