Powered By Blogger

perjantai 18. joulukuuta 2015

29. kirja



Tätä kirjaa on luettu pitkään ja hartaasti! Sen verran on pimeys ja kiire vaikuttanut, että aamuisin olen nukkunut mahdollisimman pitkään, enkä ole herännyt lukemaan ja iltaisin olen ollut niin uninen, että lukuvalo on ehtinyt palaa niin vähän aikaa, että ei ole edes lämmennyt. Ja kirja ei ole edennyt kuin muutaman sivun päivävauhtia.

Mutta tänään alkoi LOMA ja sain kirjankin luettua -ja otin päälle päikkärit ;)

Lukuhaasteen 29. kirja on -hieman kierolla tavalla- NOVELLIKOKOELMA. Enhän minä oikeasti lue novellikokoelmia, kaksi olen lukenut koko elämäni aikana. Lukiossa, kun oli pakko ja toisen ihan vapaaehtoisesti, kun sen itseltään kirjailijalta ostin. Signeerauksella. Se oli Maritta Lintusen Ovisilmä. Mutta tämä "kierolla tavalla" otsikon täyttävä kirja on:

Cecelia Ahernin Mitä huominen tuo tullessaan, mukana novellit Tyttö peilissä ja Muistojentekijä. 


Pitkästä aikaa vähän kikkailua kahvin kanssa: kanelia ja maitovaahtoa :)




Ai juu, takaisin kirjaan! Taattua Ahernia jälleen. Tykkäsin romaanista tosi paljon, mutta alkuperäinen nimi kuvaa kirjaa paremmin kuin suomennettu. The book of tomorrow, KIRJA HUOMISESTA. Kertomuksen suomenkielestä tykkään.


Novellit eivät todellakaan ole "satumaisen ihania", kuten takakannessa luvataan. Ei.



Kahvinjuontia ei tässä kirjassa harrasteta, mutta toinen rakas asia sentään mainitaan: Tupperware :)


Ja piparkakkulattesta haaveillaan...


Tämän verran voin juonesta paljastaa:


Niin että siinä oli "novellikokoelma"


Joulukortteja olen saanut jo ihanan pinon, odottavat joulunpyhiä, jolloin perinteisesti istun niitä lukemaan ja katselemaan. Mutta tämä yksi tänään tullut on pakko vilautta jo nyt:


Joulukahvikortti! Kiitos Virpi!!!



Joulupostimerkeistä ei vaan voi olla innostumatta! Tässä joitakin viime vuonna ja tänä vuonna tulleita:


Suomalaisia...


Lumiukkoja...


Joulukuusia...


Hellyttävä!


Söpö!!!


Hieno!


Tyylikäs!


Taidetta...


Näissä tunnelmissa yöpuulle tänään. Kirja luettu. kahvit juotu. Loma alkanut...



6 kommenttia:

  1. Olipa taas ihania kuvia ja juttuja! Hieno joulukahvikuppi sinulla ja mukavaa, että ilahduit kortista. Itsekin siitä tykkään :)
    Hyvää, leppoisaa ja tunnelmallista lomaa sinulle! Minulla on vielä ensi viikolla kolme työpäivää, mutta ei se mitään. Aattona ei enää ole kirjasto auki, joten joulunviettomme pääsee alkamaan hyvissä ajoin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kahvikupin lainasin tällä kertaa Esikoiselta :) Ja kortti on mahtava!

      Jaksaa, jaksaa... Mukavia työpäiviä sulle ennen ansaittua lomaa!

      Poista
  2. Aika hauska juttu, mutta minäkin otin viikolla valokuvia vanhoista joulupostimerkeistä ja aion päivittää niitä blogiini vielä ennen joulua! Minulle on tullut vielä yllättävän vähän joulukortteja maailmalta, mutta muutamia sentään mm. Amerikasta ja Saksasta, joten osa merkeistäsi siis näyttää tutuilta. :) Oikein ihanaa ja suloista joulunaikaa Sinulle ja rakkaillesi! Blogiasi on oikein mukavaa seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Piipe! Hyvää joulua myös sinun tupaasi!!!

      Hassua, näin meillä crossareilla ajatukset joskus kulkee samoja ratoja ;) Jään kuulolle blogisi suhteen...

      Poista
  3. Olipa kiva nähdä noita erimaalaisia joulumerkkejä! Hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postimerkit on monesti aivan älyttömän hienoja. Vaikka en niitä keräile (enää) niin aina hienoihin merkkeihin silmä jää lepäilemään :)

      Poista