Powered By Blogger

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantain puuhia



Esikoinen piti jättää kotiin sairastamaan, kun me muut ajelimme mummilaan.

Autoon otin mukaan vähän käsille tekemistä ja aamukahvit.


Lunta oli satanut, ei niin kovin keväinen päivä...



Ajattelin virkata mummille korin...


...ja tästähän se lähti:









Valmista tuli!



Juuri sopiva mummin pääsiäiskukalle!




Mummilassa juotiin tietenkin kahvia, mutta siellä syötiin myös mämmiä ;)



Illansuussa kävin mummin kanssa kävelyllä




Hämärissä ajeltiin kotiin. Tai enhän minä siitä hämärästä tiedä, kun nukuin. Tietenkin.

Kotona istuin telkkarin ääressä ja tein loppuun yhden pitkään kesken olleen käsityön. Aloitettu 128kuppi Tämä on ollut sellainen välityö, joka on ollut välillä käsissä ja välillä pois käsistä. Lisäksi sitä on neulonut myös yksi työkaveri T-illassa 1.2.


Valmis. Ja siinä on myös kaksi virhettä ;)


Pari!


Pitkäperjantai-ilta oli rauhallinen...







Tuli mieleen tämä kaunis laulu:

Illan rauha kun syliin maan sulkee
Varjot puistojen kun hämärtää
Aatos taas aikaan menneeseen kulkee
Kotiin kauaksi kaipuu niin käy

Illoin kynttilät siellä kun syttyy,
Unelmissain ma siell' olla saan.
Kodin kynttilät lämpöisin liekein,
Teitä unhoita en milloinkaan.

Nyt oon vanha ja ikkunan luona
Istun katsellen yön tähtihin:
Taasen nään lapsuusaikani armaan,
Niinkuin ennen taas käyn kotihin.

-Mauno Kuusisto: Kodin kynttilät-


2 kommenttia:

  1. Olet todella taitava! Niin kaunis kori ja todella tyylikkäät tyynynpääliset!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Taitavaksi en ole ikinä itseäni ajatellut... Ehkä suurin kohteliaisuus tuli omalta isältäni , kun annoin äidille korin:"Et sinä kyllä maailman taitamattomin ole!"

      Poista