Powered By Blogger

torstai 5. helmikuuta 2015

Totta ja tarua kahvista




Kortti USA:sta ja pari faktaa ja fiktiota:

Kahvia koskevia uskomuksia on kiertänyt keskuudessamme siitä lähtien, kun juoma rantautui maahamme 1700-luvulla. Piristävänä nautintoaineena se on herättänyt monenmoisia epäilyksiä, joista osa istuu yhä lujassa. Kahvipavun tarkkaa koostumusta ei edelleenkään tunneta, mutta nykytutkijat ovat pitkälti samaa mieltä kohtuullisina määrinä nautitun kahvin positiivisista terveysvaikutuksista.

Toisille kahvi on kiinteä osa jokaista päivää. Satunnainen juoja puolestaan saattaa kokea sen aiheuttavan sydämentykytystä tai käsien vapinaa, ja kofeiiniherkillä henkilöillä unensaanti voi vaikeutua. Kahvia kannattaa siis juoda sen verran kuin itsestä tuntuu hyvältä, koska sillä on lukuisia terveydelle edullisia vaikutuksia – toisin kuin meille on uskoteltu.

Kahvi vie yöunet? Kahvilla ei ole todettu suoraa vaikutusta unettomuuteen. Toiset voivat nauttia sitä yöhön asti ilman haittavaikutuksia. Jos kuitenkin kärsit nukahtamisvaikeuksista tai olet herkkäuninen, älä juo kahvia (tai muita kofeiinipitoisia juomia) enää illalla. Suodatinkahvia saa kofeiinittomanakin.

Kahvi lihottaa? Kahvissa ei ole ylimääräisiä kaloreita, joten kahvi sinällään ei lihota. Sen sijaan monen suomalaisen suosima tapa lisätä kermaa kahvin joukkoon voi nostaa painoa salakavalasti – etenkin jos juot useampia kupillisia päivässä.

Kahvi laihduttaa? Kofeiini kiihdyttää jonkin verran aineenvaihduntaa, mutta muistathan, että terveellisen dieetin perusta ovat säännölliset ja monipuoliset ateriat sekä liikunta.

Kahvi on vaaraksi sydämelle? Kahvilla ei ole yhteyttä sydäntauteihin, kuten jotkut tutkijat aiemmin arvelivat. Tuloksia vinoutti se, että moni tutkituista kahvin suurkuluttajista myös tupakoi runsaasti. Nykykäsitysten mukaan kohtuullisina määrinä nautittuna kahvi sopii sydänpotilaille ja saattaa jopa ehkäistä sydäninfarktia.

Kahvi on syypää vatsavaivoihin? Moni meistä nauttii aamuisin kahvia tyhjään vatsaan. Etenkin herkkävatsaisille hapokas juoma voi aiheuttaa närästystä. Syö siis ensin jotain tai pehmennä kahviasi maitotilkalla. Ruokailun jälkeen kahvi on loistava digestiivi, koska se aktivoi paksusuolta ja edistää näin ruoan sulamista. Jos vatsasi voi huonosti, kahvin juontia kannattaa välttää tai ainakin kontrolloida määriä.

Kahvi nostaa kolesterolia? Suodatinkahvi ei vaikuta veren ”pahaan” LDL-kolesteroliin. Kolesterolia nostava kahvin rasva-aines, kafestoli, tarttuu nimittäin kiinni suodatinpussiin. Toisin oli vielä muutama vuosikymmen sitten, kun Suomessa juotiin paljon suodattamatonta pannukahvia, joka saattaa kohottaa kolesterolia.

Kahvi kohottaa verenpainetta? Kofeiini saa verenpaineen hetkeksi koholle, mutta pitkäaikaisia kohottavia vaikutuksia sillä ei ole todettu. Verenpainepotilaiden kannattaa silti suosia kohtuutta kahvin kanssa.

Kahvi kuivattaa? Tuoreimpien tutkimusten valossa kahvi ei kohtuullisesti juotuna kuivata elimistöä. Helteellä ja urheilusuorituksen jälkeen kannattaa kuitenkin nauttia kahvin ohella runsaasti raikasta vettä, ettei kroppa pääse kuivahtamaan.

Kahvi addiktoi? Kuulutko sinä niihin, joiden aamu ei tunnu käynnistyvän ilman höyryävää kupillista? Kahvin juonti on monelle meistä tapa rytmittää päivää. Joku koukuttuu makuun jo yhdestä kupillisesta, toinen taas voi olla päiväkausiakin ilman kahvia.

Kahvi on pöpöjen mieleen? Kahvi keitetään miltei aina kiehuvaan veteen, jolloin korkea lämpötila estää bakteerien leviämisen. Siksi se on juomana hyvin turvallinen.

Kahvi tekee levottomaksi? Kofeiini parantaa tutkitusti keskittymiskykyä. Paniikkihäiriöistä tai sydämentykytyksestä kärsivien kannattaa silti tarkkailla kulutustaan, sillä kahvi saattaa hetkellisesti nostaa sykettä. Sinällään kahvi ei laukaise paniikki- tai rytmihäiriöitä.

Kahvi kohentaa muistia? Kahvi aktivoi aivoja, joten kupillinen tai pari voi auttaa muistamaan asioita paremmin. Lisäksi kofeiinin on todettu pienentävän riskiä sairastua vanhuusiän muistihäiriöihin. Erään suomalaistutkimuksen mukaan 3–5 kupillista päivässä juovien dementiariski on peräti 65 prosenttia pienempi kuin kahvia juomattomilla.

Kahvi parantaa sokeritaudin? Kahvi ei poista ikävää sairautta, mutta suomalaistutkijoiden mukaan veren sokeritasapainoa kohentavana nautintoaineena se pienentää riskiä sairastua maassamme hyvin yleiseen II-tyypin diabetekseen.

Kahvi virkistää? Kofeiini virkistää useimpia. Uusimpien tutkimusten mukaan osa meistä on kuitenkin sille immuuneja, kun taas toisia piristää jo pienikin määrä. Tottumukset vaikuttavat: satunnainen kahvittelija huomaa kofeiinin vaikutuksen helpommin kuin vannoutunut kahvikissa. 

Kahvi kohentaa mielialaa? Kahvi vapauttaa elimistön endorfiineja ja kohentaa mielialaa. Kunnon kahvitauko kuuluu pieniin arjen nautintoihin, joilla on suuri merkitys hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Kahvi ei kuitenkaan ole onnellisuuslääke.

Kahvi ehkäisee sairauksilta? Uusimman tutkimustiedon valossa kahvinjuojat sairastuvat harvemmin muun muassa rintasyöpään, maksakirroosiin ja Parkinsonin tautiin. Kohtuullinen kahvinjuonti voi myös lievittää Parkinsonin taudin vapinaoireita.

Kylmä kahvi kaunistaa? Kansamme suussa sitkaan istuva sanonta on peräisin ajalta, jolloin kahvi ehti naisten kaunistautumisen aikana jäähtyä kuppeihin. Kahvi ei siis vaikuta ihosi hyvinvointiin. Jos kahvi on jäähtynyt, heitä se pois ja keitä uutta tilalle.

Lähteet:
www.kahvijaterveys.fi
www.terveyskirjasto.fi
www.duodecimlehti.fi
www.kahvi.net
www.sydanliitto.fi
www.laakarilehti.fi
http://kuntoplus.fi/hyvinvointi/
http://www.hs.fi/terveys/
http://yle.fi/uutiset
http://kahvinkeitin.info/
http://kiloklubi.fi
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti