Powered By Blogger

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Virkkaan, värkkään



Aamukahvista asti olen ollut koukussa. No, 3½ tuntia kävin välillä töissä, mutta ennen sitä ja sen jälkeen koukussa. Virkkaajana olen täysin aloittelija ja simppelimmätkin hommat vaativat ohjeet ja aikaa, mutta minullahan on ohjeet. Ja aikaa.

Jokin aika sitten alkoi pyöräillessä palelemaan... No mitä sitä nyt voi pyöräillessä palella? Nenää, joo. Sormia, kyllä. Ja takamusta myös! Netistä löytyi jos jonkinlaisia satulansuojuksia ahteria lämmittämään, mutta mihinkään niistä eivät taitoni riittäneet. Sitten päätin opetella virkkaamaan Afrikankukkia.

Normaalit ihmiset tekevät Afrikankukat jämälangoista, mutta koska käsityöhistoriani ei ole kovinkaan pitkä, jämälankavarastoni ei ole kummoinen. SIKSI ostin kerän sitä ja toisen tätä silloin taannoin, kun kaupungilla päivää vietin...

Tässä tämän päivän virkkailuja ja värkkäilyjä:






Ensimmäinen!


Nyt niitä on kaksi!



Välillä oli tehtävä töitä ja juotava kupillinen kahvia!


Myös tuikut olivat kahvin tuoksuisia!


Ketjusilmukoita, piilosilmukoita, pylväitä ja kiinteitä silmukoita


Neljä on valmiina




Vielä saa pylly palella, ei tullut satulansuojus tänään valmiiksi, mutta olen sentään oppinut tekemään Afrikankukkia!


Otetaas sille: kuppi kahvia!


12 kommenttia:

  1. Ihania kukkasia sulla! Niiden opettelu on nyt mullakin listalla :)

    VastaaPoista
  2. Teet niin siistiä ja kaunista jälkeä, että on vaikea uskoa, että olet aloittelija. Afrikankukkia minä en ole koskaan virkannut... ehkä esimerkkisi kannustamana kokeilen jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja näistä kehuista innostun entisestään ;) Sulla on varmasti sellaisia jämälankoja, joista voit virkkailla... Kokeile ihmeessä!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Tänäänkin olisi tarvinnut jo lämmikettä, kun vap.eht.työstä kotiin pyöräilin ;)

      Poista
  4. Jihuu! Mäkin oon jäänyt ihan koukkuun ja virkkaan vaan enkä ehdi yhtään kortteillakaan :O Afrikankukan aion opetella pian... Isoäidinneliöitä syntyy liukuhihnalta ja oon pari pöllöäkin tehnyt ja vaikka mitä. Virkkaus on kivaa!

    t. Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkkaus ON kivaa!!! Mulla on isoäidin neliöt vähän unohtuneet... joku vuosi sitten yritin, kun Kuopuskin jo osasi. Oppisin ehkä uudelleenkin. Mutta kannattaa kokeilla myös noita Afrikankukkia, niitä on kiva tehdä!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No, sultahan se ajatus joskus lähti... Kiitos ja hyvä minä!!!

      Poista
  6. Eikä!! Olen juuri opetellut virkkaamaan Afrikankukkia. Nyt kasassa on 22 kpl:ta. Niistä ei tule upeaa satulansuojusta, vaan jotain muuta. Saapi nähdä kun on valmis :) Mutta todella hieno on tulossa. Kannattaa ottaa mukaansa aina pyöräilyn jälkeen. Ystävältäni on viety jo kolme satulansuojusta. On tehnyt niin hienoja, ett muidenkin on tehnyt mieli samanlaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä tietenkin, samoja juttuja virkkaillaan, mitenkäs muutenkaan! Ja aion tosiaan kantaa suojaa kainalossani, se on tarkoitettu lämmittämään vain MUN takalistoani. Joskus sen valmiiksi saan...

      Mitähän sun kukistasi onkaan tulossa, täytyy pitää silmät auki :)

      Poista