Powered By Blogger

perjantai 15. elokuuta 2014

227. kuppi



Tänään oli erilainen päivä. Aamusta asti.Tänään näytti erilaiselta, tuoksui erilaiselta ja kuulosti erilaiselta. Tuntui ensikertaa syksyltä, vaikka kylmä ei ollutkaan.



Töpäiväkin oli erilainen. Jonkinlaista surutyötä tein pitkin päivää. Työkuviot tuntuvat vielä sekavilta. Muutkaan eivät vielä muista kuka kenenkin kanssa tekee töitä. Itse olen jo oppinut parini, mutta edelleen ajattelen työpaikkani olevan siellä missä ennenkin. Ensi viikolla alkaa opetteleminen missä milloinkin töitäni teen. Vanhan koiran ei sanota uusia temppuja oppivan, mutta tämä vanha koira aikoo oppia!


Marjatan päivää juhlistettiin Marjatan puolukkapiirakalla. Niiiin hyvää!!!


Illalla olen katsonut taas innolla EM-kisoja. 16-vuotiaaksi itsekin yleisurheilua harrastin. Pituus, pikamatkat mukaanlukien pika-aidat olivat lajini. Isä kuljetti minua kisoissa. Nyt isä katsoo urheiluja sairaalassa :(


2 kommenttia:

  1. Olipa surumielinen ja haikea postaus. Haleja! Häntä pystyyn ja kohti uusia kommelluksia! Kyllä vanhakin koira oppii uutta ja pystyy moneen ja asioilla on tapana järjestyä. Isällesi hyviä vointeja!

    Muuten,upea tuo ensimmäine kuva, jossa on aivan täydellinen hämähäkinverkko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haiku olo oli, mutta hali auttaa aina! KIITOS!!!

      Poista