Powered By Blogger

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Perjantain kahvihetki



Perjantai-iltana kaikki perheenjäsenet olivat "jossakin". Joten oli keksittävä tekemistä... Päätin piipahtaa kahvilla Wilhelmiinassa 😀


Ihan olikin iltakahviaika  ❤ Töissä kaksi entistä työkaveriani 🙂


Oi, mikä pipar-kakku  ❤


Minun perjantaiherkkuni  ❤




Suolakinuski-juustokakku  ❤



Kiva kahvihetki


Olin fiksusti liikkeellä. Olin unohtanut ladata korttia, mutta onneksi ärrä on ihan Wilhelmiinan ja pysäkin lähellä. Bussini oli jo pysäkillä, kun kipaisin ärrälle. Bussini oli pysäkillä vielä silloinkin, kun tulin ärrältä. Mutta vaikka otin juoksuaskeleita, bussini ei ollut pysäkillä enää niin pitkään, että olisin ehtinyt... Pakko oli mennä sisälle lämpimään odottamaan seuravaa bussia...


Meninkin sitten Ihanaan Joulukauppaan ja nappasin mukaani Punaisen Kirahvin Joulukahvia. Ja ehdin seuraavaan bussiin.


Koko illan yksin kotona...


4 kommenttia:

  1. Oi, onpa hieno tuo kakku! Wilhelmiina on kyllä ihana paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kulunut liian kauan edellisestä vierailustani Wilhelmiinaan. Onneksi sain taas kimmokkeen, kun Kuopuksen kummit käyttivät Kuopusta siellä ja toivat minulle ja Ukollekin taivaallista piparkakkujuustokakkua ❤

      Poista
  2. Tuo Wilhelmiina on kuin satua ja varmaan oli satumaisen hyvää tuo kakkusi, söin sitä silmilläni verkon välityksellä :)

    Kävipä huono tuuri bussin kanssa, mutta onneksi huono tuuri vaihtui hyväksi, kun ehditkin ostoksille joulukauppaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikella tuntuu olevan aina tarkoituksensa. Jos jotain ei saa, saa tilalle parempaa...❤

      Wilhelmiina ❤ ja kakku ❤

      Poista