Powered By Blogger

tiistai 7. elokuuta 2018

Torstaina oli lähtö Viroon -eikä mennyt ihan suunnitelmien mukaan



Johan minä olin kolme kokonaista työpäivää tehnyt. Torstaina oli enemmän kuin paikallaan karata töistä pikkuisen aikaisemmin ja lähteä pienelle matkalle  :)

Liiton järjestämälle reissulle lähdettiin bussilla, bestis istui vieressä  :)  "Suureksi onneksemme" juuri meidän bussimme oli se, joka teki "maakuntakierroksen" ja keräili matkalaisia sieltä ja täältä. Aikataulu oli sen verran tiukka, että monista matkalaisten keräämispysähdyksistä johtuen meille ei jäänyt aikaa ohjelmassa luvattuun taukoon. Joten jäin ilman kahvia ja välipalaa  :(   Klo 11 olin syönyt, joten vatsassa oli jo kovin tyhjää. Pieni kiukku siinä kehittyi nälkäiselle. Olisin halunnut ne matkakahvit!

20.15 olimme perillä Katajanokalla ja pääsimme hyttiimme. Laiva oli Viking XPRS.


Ja siitä heti vartin päästä pääsimme Ravintola Bistro Bellan bufeepöytään kymmenen tunnin paaston jälkeen... Onnellisena keräilin lautaselleni ruokia, joista yllättävän moni oli L-merkinnällä. Vasta kolmannen lautasellisen kohdalla huomasin kyltin, joka kertoi L-merkinnän tarkoittavan sitä, että ruoka SISÄLTÄÄ laktoosia. Olen tottunut siihen, että L = laktoositon. Kourallinen laktoosia hajottavia pillereita naamaan ja Buon appetit!


Jälkiruokalautaseni on laktoositon


Laktoositonta maitoa ei siinä firmassa ollut...


Loppuilta meni hurjasti hytissä. Bestis virkkasi ja minä luin kirjaa levottoman vatsani vieressä...




Kun laiva saapui Tallinnaan, oli aika käydä nukkumaan.


Huomenna kaikki varmastikin sujuisi suunnitelmien mukaan...





4 kommenttia:

  1. No niinhän se muilla on...siis nuo merkinnät L=laktoositon.
    No nytpä tiedetään tämäkin..:)

    VastaaPoista
  2. No eipä todellakaan mennyt kuin Strömsössä. Minäkin olen aina luullut, että L tarkoittaa laktoositonta.:(

    VastaaPoista