Kuopus juhli tänään peruskoulun päättymistä. Minä mukana ruusumekossani. Esikoinen juhli kaverinsa lakkiaisissa.
Paljon halauksia, hyvä todistus, venäjän stipendi, haikeutta, eron ja ilon kyyneleitä.
Sen verran oli tämä mamma kaikesta hyvästä, kauniista ja haikeasta sekaisin, että unohti olevansa herkkulakossa: söin vahingossa jätskituutin, jota Kuopus ei halunnut. Se oli laktoositonta. Lakko on edelleen voimassa, unohdusta ei kai lasketa?
Yksi aikakausi on päättynyt: meillä ei ole enää peruskoululaisia.
Kuopus odottaa tietoa lukioon pääsystä ja Esikoinen jatkaa vielä syksyn lukiossa.
Elämä jatkuu. Toisilla entisellään, toisilla kohti uusia seikkailuja... Jo ensi yönä Kuopuksen seikkailu jatkuu...
Minulle tulee tietenkin taas ikävä...
Onneksi on WhatsApp...
...ja Esikoinen...
...ja Ukko
Saatan tarvita seuraavien kolmen viikon aikana muutaman kupin kahvia. Kunhan muistan herkkulakon...
Näin se elämä menee: kaikki päättyy aikanaan, peruskoulukin. Äidin lapset valmistautuvat lentämään pesästään aikuistuttuaan, mutta hyvä pesään on välillä palatakin, kun se kotipesä on olemassa. Ja äidin syli! <3
VastaaPoistaJuuri näin. Mulla vaan on tässä vielä vähän opettelemista... Mutta tänään iloitsen, kun saan seurata Kuopuksen oloa maailmalla. Esikoinen pitää seuraa :) Ihanat lapseni <3 <3
PoistaOnneksi haikeuden takana on onnellisia asioita! (Ja niitä unohduksia tai vahinkoja ei lakossa lasketa :-) )
VastaaPoistaIhan totta! Ja kiitos myötäarmollisuudesta unohduksessani :D
PoistaOnnea Kuopukselle yhden etapin saavuttamisesta, hyvästä todistuksesta ja stipendistä! Elämä on välillä haikeaa luopumista, mutta niin sen pitää mennäkin. Lapsensa voi laskea turvallisin mielin maailmalle, kun kotoa on annettu hyvät eväät. <3
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Haikeus alkaa hellittää, kun saa seurata yhtä kotona ja toista maailmalla -ihanaa eloa <3 Toivon ja osittain tiedänkin, että eväissä ei ole ollut vikaa...
Poista