Powered By Blogger

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

82.kuppi



Suloinen sunnuntai

Ihana aamu: kirja käteen...

 


Hei, tuolla jäniksellähän on käpälissään...


...kuppi kahvia. Aamukahvin aika!


Jaahas, JuhlaMokka loppui...


...pääsen testailemaan Gevaliaa.


Tummaa & täyteläistä



Vettä myllyyn...


Mun koti ei oikeesti oo täällä! Tältä näyttää väliaikaismajoituksessani, kaappeihin en halua ruokiani laittaa...


Kuppi Gevaliaa. Tummaa ja täyteläistä, hyvin eurooppalaista. Kaukana suomalaisesta. Oikein hyvää!



Kahvi loppui ensin, sitten loppui Taivaslaulukin.


Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, Vilja ja Aleksi näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta.

9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti.

Taivaslaulussa konkreettiset yksityiskohdat avaavat lukijalle näkymän lestadiolaisyhteisön elämään. Suviseurat ovat hakkeentuoksua, keinuvia lautapenkkejä, pitsaa, punaista jaffaa ja Jumalan sanaa. Runollinen kieli kohottaa Taivaslaulun toiselle tasolle, yksityiskohdista rakentuu poikkeuksellisen kaunis kaunokirjallinen teos. Kuvat ihmisen sisimmälle löytyvät luonnosta: Väsyneen äidin nokasta kohoaa huuto, siipisulat kohisevat selässä, on avattava turvavyö, jotta ne mahtuvat kasvamaan.
Taivaslaulu on rakkausromaani, jonka tarina ja kuvat poikkeavat nykykirjallisuuden valtavirrasta. Teoksella on vahva eettinen sanoma. Se on viimeiseen asti elämän puolella.
(Takakansiteksti)

Tarina on karu ja kaunis rakkaustarina Aleksista ja Viljasta, karu ja kaunis selviytymistarina ja karun kaunis tarina. Kirjan kieli on kaunista ja maalailevaa. Hitaalle lukijalle kerronta oli välillä sekavaa, kun piti pysyä kärryillä siitä, onko kertojan ääni Aleksin vai Viljan. Nukkeleikkiluvut ja blogitekstit sekoittivat myös, mutta toivat samalla informaatiota fiktiiviseen kertomukseen. Vuoropuhelua käydään myös Raamatun tekstien kanssa.

Loppu hyvin, paremmin kuin kaikki...

Minulla päivä oli touhua täynnä, parit kahvit sentään kerkesin juomaan ja autossa mutustamaan juustosämpylän... Haettiin Kirpparilta hintalapputarroja ja aloin laputtaa!

Illalla kerkesin vielä istumaan telkkarin ääressä jonkin aikaa kaukosäätimen ja kutimen kanssa...







2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia taas! :)
    Olen lukenut Taivaslaulun. Se oli ihan erilainen kuin mikään aikaisemmin lukemani kirja. Runollinen kieli ja laulujen sanojen käyttäminen tekstin "kuvituksena" lumosivat. Blogitekstit rikkoivat muuten melko yhteinäisen tyylin enkä aluksi hahmottanut, miksi ne olivat mukana. Kirja itketti ja nauratti ja vahva selviytymistarina ajattelutti. Ihana kirja ja niin viisas! Toivottavasti Pauliina Rauhala jatkaa kirjoittamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin ajattelen minäkin! Lisää hyvää luettavaa saa tulla.

      Poista