Kuppi 19

Vaihteleva ja aika ajoin ihan hirveä työviikko. Peräänkuulutan kadoksissa olevaa työn iloa. Mahdollisuutta käyttää omia vahvuuksiani ja luovuuttani. Kaipaan sitä tunnetta, että olen arvostettu. Onko se liikaa vaadittu?

Aamuisin herään. Yöt sentään nukun edelleen hyvin. Aamukahvit -tai yleensä teet- nautin aurinkoisessa keittiössäni. Töihin ei enää ole niin mukava lähteä kuin tavallisesti. Kaipaan niin montaa asiaa tavallisesta työstäni...

Huomaan toki kauneutta ympärilläni ja nautin keväästä. Niin kuin ennenkin  ❤️

 Töissä vietin myös reilua kahvitaukoa ❤️ Itsekseni.

Kotona olen paljon yksin. On aikaa lukea. Viimeksi luin 864-sivuisen Maorien laulun. En olekaan ennen lukenut näin paksua kirjaa :)

Sarah Lark, Maorien laulu  on itsenäinen jatko-osa Valkoisen pilven maalle (jota en ole lukenut).

Kirjanmerkkinä koreilee Uudesta-Seelannista saamani kauripuinen koru  ❤️

Kirjan on suomentanut minulle tuttu Sanna. 

Ja tuollahan kirjassa oltiin...

...ja 1800-luvun loppua elettiin

Kertomuksessa oli niin paljon sellaista, joka puistattaa minua, joten en voi sanoa ihan valtavasti kirjasta pitäneeni. Perheväkivalta ja oman lapsensa jättäminen eivät ole minun juttuni.

Aamuisin ja iltapäivisin tuijottelen usein ikkunasta, mutta sitten yhtenä päivänä, pitkästä aikaa, menin takametsään ❤️ Metsäretkeni päätteeksi keräsin kimpun mustikanvarpuja ja kipollisen nokkosia...

Nokkosjalkakylpy oli mielessä!

Kiehuvaa vettä nokkosille...

...ja 10 minuutin kuluttua nokkoset pois ja vesi uuteen emaliseen vatiini  ❤️

Vähän lehtiä koristeeksi ja mielen virkistykseksi  ❤️

Vanha keino käyttöön: Kun pää on liian täynnä kaikenlaista, keskity jalkoihin  ❤️

Kuppi 19 oli vähän raskas... Nyt on ainakin kevyet jalat ❤️