Powered By Blogger

lauantai 30. toukokuuta 2020

Ja niin minusta tuli hengenpelastaja ❤️




Se on ollut mielessä jo pitkään, mutta aina on ollut joku kohta rastitettuna niin, ettei se ole onnistunut. Tänään pyöräilin keskustaan ja kävin kahvilla ❤️



Kahvikupposen jälkeen minulla oli aika varattuna veripalvelussa. En ole koskaan luovuttanut. Jännitti, että vieläkö tulee joku este sille, että voisin luovuttaa. Hemoglobiini oli riittävän hyvä: 136. Ja minun veriryhmäni A+ verestä on tällä hetkellä suurin tarve. Pääsin luovuttamaan. Ojensin auttavan käteni ja minusta tuli luovuttaja. Ja hengenpelastaja. Aivan mahtavaa  ❤️


Itse luovutus oli vaivaton ja nopea. Olen oikeakätinen, mutta ojensin oikean käteni, sillä vasemmassa kädessä on ujo suoni, joka ei tule esiin houkuttelusta huolimatta. Ei tuntunut minkäänlaista pistoa edes ja alta aikayksikön laite piippasi merkiksi, että valmista oli. Olo oli koko ajan ihan tavallisen hyvä. Etukäteen olin ison kahvin lisäksi juonut pari lasillista mehua ja luovutuksen jälkeen join toiset kaksi. Sitten minua pyydettiin "buffetin puolelle" kahville ja syömään. Vartin siinä vielä istuskelin. Henkilökunta veripalvelussa on aivan mahtavaa! Kuin kotiin olisi tullut  ❤️


Kävelin vakain askelin pyörälleni ja pyöräilin pää pilvissä kotiin. Olen niin tohkeissani tästä ensimmäisestä kädenojennuksestani. Että voi noin pienellä jutulla tehdä jotain jonkun toisen hyväksi ❤️


Kaiken syöttämisen ja juottamisen lisäksi minua myös lahjottiin runsaasti  ❤️ Pyörän satulasuojan otin saman tien käyttöön ❤️


Ensiluovuttajana sain kassin (tehty muovipulloista) ja pisara-pinssin. Haalarimerkin ja veriryhmän merkin sai ottaa tiskiltä. Niin ja rautakuuri annettiin myös.



Olen onnellinen "uudesta statuksestani" ❤️



Ja niin minusta sitten viimein tuli hengenpelastaja  ❤️


6 kommenttia:

  1. Hienoa!! Itse en ole koskaan luovuttanut verta...aina ollut minullakin jokin este.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Eihän kaikkien tarvitse, mutta itsellä tämä on ollut tavoitteena jo pitkään. Mutta se on kaatunut aina sairasteluun tai useimmiten matkusteluun...

      Poista
  2. Minä en ole edelleenkään hengenpelastaja tällä saralla. Valitettavasti! Puoliso sen sijaan on käynyt luovuttamassa verta useasti.
    Hyvä Sinä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Ei tarvitse kaikkien olla hengenpelastajia tällä lailla. Oma tavoite nyt toteutui ja siitä olen enemmän kuin iloinen ❤️ Ja hyvä puoliso -sinä leivot leivän, jolla hän jaksaa luovuttaa ❤️

      Poista
  3. Mahtavaa♥ Tuo on korvaamaton apu sitä tarvitsevalle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui hyvältä antaa ilmainen lahja ❤️ Menen toistekin, jos vaan maltan aina välillä olla matkustelematta ;)

      Poista