Powered By Blogger

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Mistä alkaisin...



Takana on ihana loma ja mahtava matka. Kuvia on miljoona (jopa vähemmänkin) ja pää täynnä (ei nyt sentään!)... mielessä on paljon asioita. Ja nyt olen sitten uuden pulman edessä: mistä alkaisin? Kuinka saisin kaiken kerrottua? Tänään on ainoa lomapäiväni matkan jälkeen, huomenna odottavat jo työt tekijäänsä... No, aloitan alusta!

Kuten aina ennenkin, matkavalmisteluja oli ihana tehdä. Matkaa edeltävänä iltana liimailin mainoskieltolapun oveen, tyhjensin jääkaapin ja virittelin kukkien kastelujärjestelmät. Viimeiset tavarat laukkuun ja neljä tuntia hyvää unta.

Matkalle lähdettiin aamuseitsemältä ja koukattiin hakemassa Esikoinen mukaan. Seuraavat havaintoni ovatkin sitten läheltä lentoasemaa :D  Oli vähän väsy... Aamupala syötiin yhdessä lentoaseman kahvilassa...




Lento lähti tunnin verran myöhässä. Ihan ilman draamaa ei selvitty, sillä koneessa oli myös maasta karkotettava henkilö, jonka huutoa jouduimme kuulemaan... Mutta muuten matka meni mukavasti. Koneessakin syötiin. Kamera pysyi tiukasti laukussa.

Laskeuduimme ensimmäistä kertaa uudelle Istanbulin lentokentälle. Lentoasema on suuri, komea ja erittäin keskeneräinen. Hommat ei oikein toimi, monta asiaa vielä siellä opetellaan.



Ukon Veli oli meitä vastassa. Lentoasema oli myös ihan hiienhitonkuusessa, todella kaukana Istanbulista. Onneksi oli kuljettaja, joka kuskasi meidät hotelliimme. Divan tällä kertaa.


Esikoinen ja Kuopus saivat oman huoneensa ja me Ukon kanssa asetuimme tänne:



Mutta sitten oli taas syötävä! Paikallisoppaamme tiesi hyvän ravintolan lähistöllä, vältyimme etsimisen vaivalta... Midpointiin siis!


Limonadejamme...


Halusin pelata varman päälle, että ei tule mitään maitoa sisältävää tai tulista. Siispä cheeseburger. Oikein oiva valinta. Koko seurua oli tyytyväinen ruokiinsa, jotka katosivat vauhdilla vatsoihin.


Nyt oli syöty tarpeeksi yhdelle päivälle, joten...


Hyvää yötä!


6 kommenttia:

  1. Hei ihanaa, en oikein malta odottaa matkakertomuksen etenemistä! Alku on lupaava, jos ei pieniä lentomatkustamisen vastoinkäymisiä oteta huomioon ja niitähän ei oteta :)
    Työniloa ja aurinkoa päiviisi!
    t. lomalainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää lomaa, lomalainen ja kiitos: iloisesti alkoi työviikko, tietäisitpä vain ;)
      Lisää tulee tarinaa, kunhan töiltäni ja kotitöiltäni ehdin. Onneksi on ralliviikonloppu, niin tulee varmaan pysyttyä kotosalla :)

      Poista
  2. Aika suureellisen suuri lentokenttä, ainakaan happi ei tuntuisi loppuvan. Mukavaa työviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavasti viikko ainakin alkoi :)
      Ja odotahan, kun matkan lopussa kuvasin lähtöhallia... Siinä sitä vasta onkin kokoa ja korkeutta! Happea oli hyvinkin ;)

      Poista
  3. Kiva päästä matkalle mukaan :)
    R.

    VastaaPoista