Aalto kylässä Jyväskylän kesässä

Mistä on kysymys? Se selvisi Aalto-salilla...

...viime viikon keskiviikkona iltapäivällä  :)

Ihastuttavia yksityiskohtia Alvar Aallon kynästä Aalto-salilta:

Olin tullut liikkuvaan ja osallistavaan Teatterikoneen esitykseen. Esityksen oli käsikirjoittanut ja ohjannut näyttelijä Annu Sankilampi, joka kävi kertomassa meille näytelmän kulusta ja käytännön asioista ja poistui...

Hetkisen kuluttua A-salin pääovien eteen ilmestyi ujon oloinen Aino Aalto. Pääsimme tutustumaan Alvar Aaltoon ihmisenä ja arkkitehtinä hänen ensimmäisen vaimonsa Ainon silmin. Samalla pääsimme tutustumaan Aino Aaltoon, liian vähälle huomiolle jääneeseen arkkitehtiin, Alvarin työtoveriin ja vaimoon.

"Toivottavasti teistä ei joku nyt pety koska HÄN ei ole täällä. Hän ei ole täällä, koska hän on kuollut. Tosin niin olen minäkin..."

Saimme käsiohjelmat, joissa Aino Aallon (o.s. Marsio) elämästä kerrottiin aikajanan muodossa. Käsiohjelma oli tehty nerokkaasti osallistavaksi: siinä oli tyhjiä sivuja, joita saatoimme halutessamme täyttää Ainon meille antamien tehtävien myötä. Tehtävät tulivat yksi kerrallaan ympäri kaupunkia, Alvar Aallon arkkitehtuuri kulisseinamme...

* Mitä minä haluan kuoltuani jättää jälkeeni?

* Mitä haaveita haluan elämässäni vielä toteuttaa?

* Mitä haluan, että minusta muistetaan kuolemani jälkeen?

Oli aika lähteä noin kahden kilometrin pituiseen teatteriesitykseen...

Jyväskylän työväentalo

Remontoitavana oleva Suojeluskuntatalo eli Valtiontalo...

Kaupunginteatterin takapiha...

Kierroksen aikana saimme kuulla tarinaa Aaltojen lapsista, perheestä, rakkaudesta, matkoista, työstä, Alvarin toisista naisista, Ainon sairaudesta ja kuolemasta 55-vuotiaana. 

"Alvar oli kuin leiskuva tuli, Aino tyyni kuin vesi."

Aino Aalto rakasti musiikkia. Istuimme kuunnellen Sibeliusta ja Aino haastoi meidät kirjoittamaan...

Myös kaikkein pisin siirtymä teatterilta yliopistolle taivallettiin hiljaisuudessa, omia ajatuksiamme kuunnellen. Olin kysynyt valokuvauksesta ja se oli ihan ok kunhan se ei häiritsisi keskittymistä. Minun keskittymistäni häiritsi se, että kierroksella oli mukana toimittaja ja valokuvaaja. Koko ajan piti olla tietoinen kamerasta, sillä en halunnut päätyä kuviin. Välillä jouduin puikkimaan hyvinkin kauas "Ainosta" että olisin kuvaajan ulottumattomissa...

Yliopiston rakennukset...

...ja Alvar Aallon tunnusmerkki: eri suuntaan ladotut eri väriset poltetut tiilet.

 

Yliopiston päärakennusta remontoidaan...

Tässä kohtaa Aino Aalto vaipui ajatuksiinsa, sillä olimme tulleet Karpion talon luokse. Aallot asuivat tuossa talossa pienen tyttärensä kanssa...

Olimme lähestymässä näytelmän päätepistettä...

...Alvar Aalto-museota

Esityksen lopuksi Aino Aalto luki yhden Alvarin kirjoittaman kirjeen. Sitten hän lähti. 

Hetkisen kuluttua Annu Sankilampi tuli huoneeseen ja keskustelimme näytelmän herättämistä ajatuksista. Olihan niitä. Mutta ennen kaikkea iso kiitos taitavalle Annulle! Suuret nyörikengät täyttyivät hyvin. Annu oli uskottava. Loistava!

Kaikki kierroksella olleet poistuivat, kuka minnekin. Minulla oli kahviaika  ❤

Kahvia ja jättikokoinen pala kakkua, jonka nimestä muistan vain sanan "rommi"

Niin hyvältä kuin kakkukahvini maistuivatkin, niin palvelussa olisi tällä kertaa ollut paljon parannettavaa. Kahvila OLI auki kaikille maksaville asiakkaille, mutta henkilökunta keskittyi hössöttämään jonkun kovaäänisen seurueen raparperimaljojen ja cocktailpalojen kanssa. Minulle ei esimerkiksi missään vaiheessa tultu tarjoilemaan santsikuppia pöytään, kuten tavallisesti. Suuri kakkupala olisi todellakin tarvinnut toisenkin kupin kahvia, mutta tiskin takana ei ollut ketään keneltä sitä pyytää. Eikä kukaan siis nähnyt tarpeelliseksi huolehtia muista kuin seurueen jäsenistä.

Aina silloin tällöin otan kameran mukaan myös vessaan. Tässä päivän vessakuva:

Cafè Alvarissa oli aikaa myös korttien kirjoitteluun. Mm. näitä Aino Aallon  voitokkaan lasisarjan kortteja...

Kotona vielä pari kuvaa lisää...

Seuraavan päivän Keskisuomalaisessa oli sitten kulttuurisivun täydeltä Aino Aaltoa...

Ja siellähän se minäkin istun Sibeliusta Aino Aallon kanssa kuuntelemassa...

Että tämmönen tällä kertaa. Aalto oli kylässä tai sitten minä olin Aallon kylässä. Jokatapauksessa Jyväskylässä on kesä ❤