Powered By Blogger

lauantai 26. elokuuta 2017

Matkalla Alabamaan -tai ainakin kohti Baltiaa



Torstain työpäivä viime viikolla loppui totuttua aikaisemmin, sijainen saapui paikalle ja minä pääsin yhden työkamusen kanssa starttaamaan pitkän viikonlopun viettoon bussimatkalle Baltiaan...

Ihan pikkuisen meinasi tulla paha mieli, kun etupenkkitoiveeni sivuutettiin. Olin laittanut jo ilmoittautuessani pyynnön varata minulle etupenkki matkapahoinvoinnin takia. Vastaus oli, että etupenkki on varattu matkanjohtajalle. Ja että kannattaa tulla ajoissa paikalle. Tulin paikalle ennen bussia, mutta mitäpä hyötyä siitä oli, kun bussissa oli jo kaksi ihmistä, jotka olivat varanneet kahdeksan etupenkkiä matkanjohtajalle ja hänen jengilleen. Mm. kaksi penkkiä matkanjohtajan pullokassille ja muille tavaroille. Murrr...

Melko eteen, kolmanteen riviin onnistuin kuitenkin pääsemään, kun kamunen huolehti kapsäkkini linja-auton ruumaan ja minä loikkasin bussiin.


Matkalla Jyväskylästä Helsinkiin pysähdyimme kerran kahvitauolle


Palmun alla :)



Helsinkiin saavuimme iltakahdeksan jälkeen...


Katajanokalla katselin auringonlaskua...



Nimi maihinnousukortissani huvitti:


Kamusen kanssa saimme oikein maisemahytin :D Maisemia emme kauaa ehtineet katselemaan, sillä...


...luvassa oli buffetillallinen ja nälkä oli huutava. Tässä vähän alkupaloja...


...ja tietenkin jälkipaloja ;)



Näillä eväillä sitten jaksoi asettua mahansa viereen nukkumaan. Laiva saapui Tallinnaan jo puolen yön maissa, joten yöllä ei tarvinnut kestää laivan keikkumista :)

Ja mitäs sitten...? Jatkuu seuraavassa postauksessa ;)


6 kommenttia:

  1. Oi, kiva nähdä tulevia postauksia reissustanne!

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia, tuo Katajanokan auringonlasku on kyllä kaunis♥ Nuo laivojen buffet herkut saa vaan kielenpään kostumaan..varmasti jokaiselle löytyy jotakin omaan makuun juuri sopivaa...ainakin niistä jälkpaloista:) Johan siellä tulee valinnan vaikeus.. Leppoisaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Buffetissa menee aina ihan sekaisin... Napsin marmeladeja jo matkalla alkuruuan hakuun... :D

      Poista
  3. Oi, ihanaa! Nyt on minun vuoroni päästä reissuun siinä siivellä...! Tuskin maltan odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä herkkuja pääsemmekään nauttimaan...

    Toivottavasti bussimatka kolmannessa penkkirivissä sujui ilman pahoinvointia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa siivelle, sisko! Matkakertomus etenee (kunhan ehtisi olemaan kotona sen verran, että koneelle kerkeis...) Ja kyllähän se matka meni suurimmitta pahoinvoinneitta... Alku vaan oli hankala...

      Poista