Powered By Blogger

torstai 20. heinäkuuta 2017

Ruusuntuoksua ja leffoja



Eilisellä kotimatkalla kerätyt ruusut heräilivät tänään kanssani. Ruusuntuoksu <3



Monasti leffapäiviini liittyy sairastelu, mutta tällä kertaa ainakaan minä en ole sairas. Oli vaan tekemisen puutetta ja kaksi ennenäkemätöntä leffaa...


Hiljattain olen lukenut kaikki kolme Katukatti Bob kirjaa. Nyt oli leffan aika.

Leffa siis perustuu kansainväliseen bestselleriin. Tositarinaan pohjautuva hyvän mielen elokuva James Bowenista, huumeriippuvaisuudesta toipuvasta katusoittajasta, jonka elämä muuttui, kun hän kohtasi oranssin kulkukissan.

Elokuvassa  James Bowenia esittää Luke Treadaway ja Bobia esittää Bob.



Toinen leffa ruusuntuoksussa oli Ihmeotukset ja niiden olinpaikat


"Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on aivan uusi seikkailu, joka vie yleisön takaisin J. K. Rowlingin velhomaailmaan. Neljä viimeistä Harry Potter -elokuvaa luotsanneen David Yatesin ohjauksen keskeisessä roolissa nähdään Oscar-voittaja Eddie Redmayne, joka esittää velhomaailmassa toimivaa taikazoologia, Lisko Scamanderia.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1926, jolloin Lisko Scamander on juuri saanut päätökseen maailmanlaajuisen tutkimusmatkansa löytääkseen ja dokumentoidakseen erikoislaatuisen joukon taikaolentoja. Ennen kotiinpaluutaan Lisko tekee välipysähdyksen New Yorkissa. Lyhyeksi suunniteltu pysähdys kuitenkin pitkittyy, kun kuvioihin astuvat Jacob-niminen ei-taik, kadonnut taikasalkku, sekä Liskon karanneet ihmeotukset, jotka tapaavat aiheuttaa harmia niin velhoille kuin ei-taikeille."




Molemmista leffoista tykkäsin paljon. Tosi harvoin vastaan tuleekaan elokuvia, joista en innostu... ;)


Elokuvaeväinä minulla oli Tallinnasta ostettuja rusinakeksejä...


...ja kupponen kahvia



Ruusuntuoksu piti minulle seuraa...





4 kommenttia:

  1. Meillä ei ole laitetta, millä elokuvia voisi katsella. Yleensä katson netistä/Teemalta, jos jotakin mielenkiintoisen siellä humomaan olevan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sekä dvd-laite että telkkari ovat hyyyyvin vanhoja ja äärirajoilla... Mies aina puhuu, että pitäis uus telkkari ostaa. Minä en anna ostaa, kyllä niitä uusintoja voi vähän heikommallakin laitteella katsoa :D Ja dvd:tkin vielä pyörii :)

      Poista
  2. Noita elokuvia en ole nähnyt, mutta ei se ole kummakaan... En ehdi katsella telkkaria tai käydä elokuvissa ollankaan tarpeeksi usein. Mutta lainasin sentään kirjastosta DVD:n Nainen junassa. Saa nähdä ehdinkö katsoa sen ennen kuin laina-aika loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sitten spoilaa :D Yrityn ostaa oman naisen junassa taannoisella Tuurin reissulla, mutta siellä ei ollut... Rismasta tai Sittarista täytyy kattoo... Sen on pakko olla hyvä!

      Minäkään en ehdi katsoa tarpeeksi elokuvia... Pitkään elin leffoja katsomalla, niihin aikoihin lukeminen ja käsityöt eivät vieneet aikaani... Ja totuuden nimissä: tietokone syö nykyään aikaani...

      Poista