Huolta vailla päivä tämä vietä, äiti kulta

Huolta vailla päivä tämä vietä, äiti kulta.
Onnittelut kauneimmat ja ruusut saat sä multa.

Kaikki ei mennyt ihan huolta vailla... Esikoinen on sen verran flunssainen, että häntä ei voinut mummilaan päästää. Vaarilla on keuhkoahtauma ja hän ei saa saada pienintäkään nuhaa. Muutoin voi edessä olla taas sairaalakeikka... Ja mitä minuun tulee: selkäni oli aamulla todella kipeä. Sitä se eilinen reissaaminen teetti.

Mutta matkaan lähdettiin, Ukko, Kuopus ja minä 

Aurinko kurkistaa metsän takaa,
tullut on aamu, onnea jakaa.
Me tahdomme näin sinut yllättää,
onhan päiväsi, äiti, kaunehin tää.

Palsankoskella pidettiin ensimmäinen jaloittelutauko

Päivä paistaa, hymyy suu,
linnut laulaa, tuoksuu puu.
Äiti kukkasen meiltä saa,
tänään tahdomme sulle onnea toivottaa!

 

Äidille kaikki kukkaset kevään,
metsästä poimin, niityltä kerään.
Sinivuokot sinisimmät etsin varhain,
ota vastaan äitikulta kiitos parhain.

Seuraava paussi pidettiin ystävän pihassa. Joku täyttää pian vuosia, vein pienen lahjan. Ja lahjan myös sain... Palaan siihen myöhemmin  ;)

Tällä visiitillä ei kohteliaisuuksia jaeltu. Olenkin usein miettinyt, että kuuluuko oikeaan pohjalaisuuteen sanoa töksäytellä, kommentoida toisen ulkomuotoa, varsinkin vikoja ja olla täysin tyytyväinen siihen, että sanoo mitä ajattelee. Tuli pikkusen hölmö olo... Itse haluan aina nähdä ihmisissä parhaat puolet ja ainakin jättää ääneen sanomatta, vaikka jokin asia toisen olemuksessa pistäisikin silmään. Sitä kutsutaan hienotunteisuudeksi. Ja kuten Antti Tuisku asian ilmaisee: Etkö sä tiedä, sä kelpaat kyllä!

 Äiti nauraa meidän nauruamme,
itkee meidän kyyneliämme,
vastaa meidän rakkauteemme,
pelkää meidän pelkojamme.
Äiti elää myötä iloissamme,
huolehtii kaikkia huoliamme
ja kaikki toivomme,
kaikki unelmamme ,
äiti toivoo
ja uneksii kanssamme!

Mutta sitten äidin luo:

Äiti, rajattomasti sinulta
rakkautta riittää.
Siksi kukkasin
nyt haluan kiittää.

Herkuttelimme

Ulkonakin viihtyi

Kuopuksen kanssa otimme lainapyörät alle ja teimme pienen pyöräretken. Pyöräilystä selkä ei tuntunut olevan moksiskaan, vaikka kävely ja istuminen olivatkin tuskallisia...

Uusi tie, tasainen tie...

Savitaidetta ojassa:

Tien päästä puuttuu enää silta saareen...

Sammaleeseen ilmestynyt sydän:

Oloni kävi niin sietämättömäksi, että menin hetkeksi nukkumaan... melko pitkäksi hetkeksi... Ja sitten oli kotimatkan vuoro. Autossa istuminen ei nyt juuri ole parasta mitä tiedän...

Kotona vietettiin vielä äitienpäivää perheen kesken:

Täydellistä  <3

Kyllä tytöt tietää, miten äitiä ilahdutetaan!

Tässä on sitten se ystävän lahja: hänen itse tekemänsä tiffanytyö. Ihana!

Sain myös pelargonin, tätä olen kaivannut! Talvettamisen kanssa voi tulla hankalaa lämpimässä kerrostaloasunnossa...

Iltakahviaika äitin omana päivänä

Illalla oli jo selvää, että en kykene maanantaiaamuna töihin. Soittelin esimiehelle, otin särkylääkettä ja painun petiin... kun olin yrittänyt netissä varata työterveyslääkärille aikaa. Palaan asiaan aamulla.