The Tattooist of Auschwich

Turkin matkalla ostamani Heather Morrisin The Tattooist of Auschwich On kolmas englanniksi elämäni aikana lukemani kirja.

"Auschwitzin tatuoija on tositarinaan perustuva romaani slovakialaisen Lale Sokolovin vaiheista ja uskomattomasta selviytymisestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Se on henkilökohtainen selviytymistarina ja kertomus toivosta ja rohkeudesta sekä pysäyttävä kuvaus yhdestä maailmanhistorian kammottavimmista ajanjaksoista. Lale Sokolov on Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vanki, joka saa tehtäväkseen tatuoida numerot toisten vankien käsivarsiin. Työ leirin tatuoijana tarkoittaa, että Lale on muihin vankeihin nähden varsin turvassa. Lale todistaa kauheita tapahtumia - mutta myös urheita tekoja ja myötätuntoa ja käyttää omaa asemaansa auttaakseen muita vankeja. Vuonna 1942 Lale kohtaa tatuointijonossa uuden vangin, Gitan, ja rakastuu saman tien. Lale vaatii Gitaa pysymään hengissä, jotta he voisivat mennä naimisiin.

Lale Sokolov uskaltautui kertomaan tarinansa vasta vaimonsa Gitan kuoleman jälkeen vuonna 2003, sillä hän pelkäsi että heidät olisi leimattu natsien kätyreiksi. Hän kertoi tarinansa Heather Morrisille, joka Sokolovin luvalla päätti kirjoittaa tarinan romaaniksi. Morris haastatteli Sokolovia lukemattomia kertoja kolmen vuoden ajan. Lale Sokolov kuoli vuonna 2006 Australiassa."

https://www.suomalainen.com/auschwitzin-tatuoija 

Kyseessä ei ole historiankirja. Kaikki ei ole faktaa. Kertomuksessa saa olla myös keksittyjä asioita. Lale -tai Lali, kuten häntä oikeasti on kutsuttu, oli haastatteluja antaessaan jo vanha mies. Kaikkea ei voi muistaa oikein, kaikkea ei halua muistaa, kaikkea ei tarvitse. On meidän lukijoiden ongelma, jos kertomus tuntuu epäuskottavalta. Minua se ei häirinnyt. Päin vastoin olin iloinen, että keskitysleirin tapahtumia ei kuvattu kaikkine raakuuksineen, vaan mukana oli inhimillisyyttä, toivoa, luottamusta, ystävyyttä, kunnioitusta, tahtoa ja ennen kaikkea: suurinta kaikista, rakkautta ❤️

Haluan lukea myös kirjan suomennoksen. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin englanniksi ennen kuin olin lukenut vastaavan suomeksi. Teksti oli yksinkertaista, käsikirjoitusmaista, ei kovin kuvailevaa. Mutta erittäin vangitsevaa: huomaamattani lukaisin kirjan muutamassa päivässä. Välillä oli pakko laskea kirja käsistä, vaikka en olisi halunnutkaan...

Kirjan luettuani olen  vaikuttunut. Lalen ja Gitan rakkaustarina on uskomaton,  heidän rakkautensa on ihmeellisesti kestänyt kaiken sen, mitä he ovat joutuneet kokemaan. Olisiko tämä voinut tapahtua myös muille samoissa olosuhteissa? Saammeko kuulla vielä joskus lisää rakkaustarinoita keskitysleireiltä? Selviytyjiä on vielä elossa, mutta rivit harvenevat...

Ymmärrettävistä syistä kertomuksessa ei juurikaan nautita kahvia. Mutta tässä maistiainen:

Lale ja Gita ovat todellisia. He selvisivät holokaustista. Heidän tarinansa ansaitsee tulla kerrotuksi ja luetuksi ❤️ Kirjan lopussa on valokuvia pariskunnasta sekä dokumentteja Auschwitzistä. Ne tekevät kirjasta toden tuntuisen. Ja on hyvä nähdä kertomuksen henkilöiden kasvot. He olivat oikeasti olemassa.

Kirjailija kävi itsekin kertomuksen tapahtumapaikoilla Auschwitz / Birkenaussa. Jotkut tuttavani ovat myös käyneet. En ole varma pystyisinkö itse. Minulla on sieltä postikortti, jonka katsominen puistattaa... Raiteet, jotka johtavat kohti...

Laitan kirjan hyllyyn ja olen kiitollinen. Kirjasta. Ja elämästä ❤️