sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Ystävätapaaminen



Joskus käy valitettavasti niin, että syystä tai toisesta hyvin tärkeänkin ihmisen kanssa yhteydenpito jää... Tämänkin ystävän kanssa oli muutama hiljainen vuosi. Nyt löysimme toisemme facen kautta ja niin järjestyi tämä iloinen tapaaminen

Ja koska minulta kysyttiin, niin vastaukseni oli Beans & more 


Soijacappuccinoa ja raakakakkua, makuna muistaakseni kinuski...



Päivittelimme muutaman vuoden kuulumiset kahvikupposten ääressä 


Käväisimme yhdessä vielä Toivolan vanhalla pihalla, jossa oli menossa Neulefestareiden markkinat. En ostanut mitään ;)





Sitten halasimme heipat. Tästä on ystävien taas hyvä jatkaa  ❤ Kotimatkalla osui silmään yksi runo ystävyydestä:


Eilisen Oikokadun maalauspäivän teoksia vielä päivän päätteeksi...






Onni on 



Eräs Tupper-ilta



Yksi työkamusista emännöi ja joukko työkamusia yhden työkamusen autokyydillä osallistui muiden mukana mukavaan Tupper-iltaa. Tilaukseni pysyi kohtuullisena ;)

Tarjoilu oli silmiä, suuta ja vatsaa hivelevää


Sen päivän herkullisin kahvihetki 



Kotiuduttuani testiin pääsi omatekoinen kynttilä...


...ja hyvinhän tuo toimi :)


Iltatikkarini kynttilänvalossa :)


Matka oli jo kavasti mielessä...

 

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Lauantaina lähtee lento...



Jos jotain on toivonut ja odottanut, jos jostain on haaveillut ja unelmoinut, jos jonnekin ei ole tuntunut pääsevän sitten millään, jos jotain on odottanut enemmän kuin kuuta nousevaa, niin se on tämä tuleva matka minulle


Sen piti olla ensimmäinen paikka, minne ikinä matkustan. 38 vuotta ehti kulua. Monen monta matkaa kerkesin tekemään. Ensimmäisen maan sijaan se on 28. maa, johon matkustan.  Edelleen siinä kaupungissa on sitä jotain, joka sinne niin kovasti minua kutsuu.


Tänään perjantaina teimme lähtöselvitystä. Lentomme on ylibuukattu. EIIIII!!!!! Lue eteen päin. Suostutko vaihtamaan lentoa vai haluatko pysyä tällä lennolla? No totta himputissa haluan pysyä tällä lennolla. Jatka lähtöselvitystä...

Tulosta. Trrr, trrrr trrrr... Boarding pass on kädessä.


Laukku pakattu. Aamuksi eväät valmiina. 



Lontoo: täältä minä viimein tulen


keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Muisto tyttärestäni



Dramaattinen otsikko ei kerro minun perhe-elämästäni, vaan se on jälleen yksi kirja, jonka luin. En tiennyt kirjasta enkä kirjailijasta mitään etukäteen. Kansikuva on jotenkin sen näköinen, että oletin kirjan olevan kauhua tai ehkä dekkari. Olikin perhedraamaa.


Myrskyisenä yönä vuonna 1964 lääkäri David Henry auttaa vaimoaan synnytyksessä. Norah synnyttää kaksoset, tytön ja pojan. Poika on terve, mutta tytöllä on Downin syndrooma. David haluaa säästää vaimoaan murheelta ja tekee nopean päätöksen, joka vaikuttaa koko perheeseen loppuiäksi. Hän pyytää sairaanhoitajaa viemään tytön laitokseen ja kertoo vaimolleen tyttären kuolleen.


Kirjassa edetään molempien kaksosten ja vanhempien elämää seuraten. David (isä) elää salaisuuksiensa kanssa ja uppoutuu valokuvaukseen, Norah (äiti) suree kuollutta tytärtään, pelastuu alkoholismilta ostamalla matkatoimiston ja harrastamalla syrjähyppyjä. Paul varttuu ilman sisartaan, rakastaa kitaran soittoa ja kapinoi vanhempiaan vastaan. Caroline (hoitaja, Phoeben "äiti") pelastaa tyttövauvan hoitolaitokseen joutumiselta, kasvattaa rakkaudella Phoeben omana tyttärenään ja taistelee tämän oikeuksien puolesta. Talon hän saa lahjoituksena entiseltä työnantajaltaan ja mieskin löytyy parkkipaikalta. Kaikki on niin sulavaa ja helpon kuuloista. Ja kaiken aikaa David saa valokuvia tyttärestään ja lähettää rahaa Carolinelle Phoebea varten. Eikä Phoebe kuole sydämen heikkouteen... Phoebesta kasvaa omaa tahtiaan nuori nainen, joka vähitellen itsenäistyy.


Yleensä viis veisaan kirjojen arvosteluista, mutta nyt lukaisin muutaman, sillä tämä on jo melko vanha kirja. Ei kovin hyviä arvosteluja, kauheasti ei olleet lukijat tykänneet. Ei tämä huonokaan ollut. 1960-luvulla on kyllä tämän kirjan perusteella ajateltu Downin oireyhtymästä aika karusti. Down-lapsia pidettiin henkisesti jälkeenjääneinä. Kouluunkaan heitä ei otettu. Ja kaikki vain siksi, että Down-lapset kehittyvät omaan tahtiinsa, hieman hitaammin. Tyhmiä he eivät ole!






 



Ei tämä suosikkikirjakseni noussut, mutta kyllä tämän ihan sujuvasti lukaisi.


Ja perinteisesti: muutama kuppi kahvia, olkaa hyvä!










Seuraava kirja ja seuraava kuppi kahvia odottavat...




Kortteilua



Ihana saada postia! Kiitos Taina ja Ritu


Itsekin kirjoittelin muutaman kortin korttikavereille...


...ja maailmalle: USA (3), Viro, Venäjä (2), Taiwan, Saksa (2), Kiina, Tsekki (2), Hollanti, Italia, Kanada, Brasilia, Bulgaria, Japani ja Itävalta tällä kertaa




Ja taas saa odotella postia :)