Powered By Blogger

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Ystävä kylässä



Ystävänpäivän aikoihin ajattelin, jos mahdollista, vielä tavallistakin enemmän ystäviäni. Olen onnekas: minulla on paljon ystäviä :)

Yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni tuli käymään. Tunnen hänet vuodesta 1973 alkaen, aloitimme silloin koulun ja siitä pitäen olimme samalla luokalla koko alakoulun, yläkoulun ja lukion. Välillä kuljimme eri porukoissa, mutta väleissä olemme olleet aina. Välillä kuluu vuosikin, että emme näe, mutta kirjoittelemme kortteja ja kirjeitä -vanhanaikaisesti :)

Kun ystävä tulee kylään, silloin minä leivon kakkua! Tällä kertaa paholaisen kakkua :) Ja tästä se lähtee...


Kuivat aineet...


...siivilöidään...


...ja sekoitetaan keskenään


Sekaan 2 munaa, 1 desi voisulaa ja 2,5 desiä maitoa...


Paistetaan...


...ja maistetaan


Kakku valmistui jo lauantai-iltana. Sunnuntain aamupalalle sain ystävän kylään. Tarjolla oli myös aamulla paistamiani perunarieskoja. Nam!


Nam, nam!!


Kirppari on yhteinen intohimomme. Kirpparille siis! Mukaan saimme myös Esikoisen ja Kuopuksen. Kolme (3!) tuntia kiersimme ja teimme jokainen hyviä löytöjä. Palataan niihin... Ensin vähän murkinaa ja kuppi kahvia! Koska ystävän kotikunnassa ei ole mäkkäriä, oli hänelle eksotiikkaa saada mäkkiruokaa :) Ja meille maistuu aina...



Kotona ei sitten tarvinnut kokata, vaan saatoin keskittyä ostosteni ihailuun... 


Leffa 2 €


Muistikirja 0,20 € -tässä takakansi:


Punaiset Pentikin purkit 3 € / kpl, punainen pitsiliina 1,20 € / kpl


Nippu Anna-Mari Westin ihania kortteja 0,40 € / kpl



Sitten me vain rupattelimme ystävän kanssa, katselimme kuvia, googlailimme juttuja ja nauroimme monelle asialle. Ukko teki ruokaa ja söimme. Minä keitin iltateet ja herkuttelimme. Ystävä oli yötä ja aamulla minä läksin töihin ja sanoin ystävälle heippa. Seuraavaan kertaan :)




6 kommenttia:

  1. Pitkäaikainen ystävyys on aarre! Ihanaa, että saitte yhteistä aikaa!
    ja mitä aarteita löysit jälleen kirpparilta?! Tuo Loma Roomassa on niin ihku elokuva. :)Olet sinä kyllä varustettu melkoisella kirpparivainulla ja tarkoilla silmillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kirpparilta löytyy aina kaikenlaista, kaupoissa käydessä en osaa löytää... Loma Roomassa <3

      Harvinaista herkkua ja arvokas asia tuommoinen ystävyys on <3

      Poista
  2. Mitä, Anna-Mari Westin kortteja noin edullisesti? Olipa hyvä löytö! Muutenkin mukavat kirppisostokset olet taas tehnyt. :)

    Pitkä ystävyys on kallisarvoinen asia. Sitä kannattaa helliä, kuten te nyt teittekin. <3

    Enpä olekaan leiponut paholaisenkakkua pitkiin aikohin. Se on kyllä herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jep! Ja parasta tässä oli se, että kun Esikoinen ja Kuopus kiersivät edellä, niin he olivat jo osanneet arvata, mitkä tavaroista mamman matkaan lähtevät :D

      Hyvälle ystävälle hyvää kakkua <3 Se OLI hyvää...

      Poista
  3. Oi että, noi kortit olis kelvanneet minullekin. Eläköön kirpparit!

    VastaaPoista