Powered By Blogger

perjantai 21. elokuuta 2015

Voimia mukavista asioista



Melkoista punnerrusta on ollut tämä viikko. Ei mitään tulenpalavaa kiirettä, mutta paljon kohtaamisia. Melko raskasta. Kahville olen sentään ehtinyt ja joinakin päivinä jopa syömäänkin...

Tällaisina aikoina tarvitsee asioita, joista nauttii ja tulee hyvälle mielelle :)

1. Vapaaehtoistyöt

Kun työt on tehty, voi pyöräillä vapaaehtoistöihin vähän toisenlaisten asioiden pariin. Ihmeellistä, miten voi saada uutta puhtia siitä, että voi tuntea auttavansa tuntematonta ihmistä!

Ja vapaaehtoistöitä tehdessä saa juoda monta kuppia kahvia, tarjoilu on monipuolista ja ylenpalttista. Lisäksi siellä tapaa hyviä tyyppejä ;)


2. Ystävät ja työkaverit

Työpäivät sujuvat tällaisten työkavereiden kanssa kuin minulla on. Ja työpäivän jälkeen voi viettää aikaa ihanien töistä tuttujen ystävien seurassa <3

Voi esimerkiksi lähteä ystävän kanssa teatterille katsomaan musikaalin avoimia harjoituksia, koukuttua niin, että yrittää yleisön poistuessa piiloutua penkkirivien väliin, että saisi kuulla vielä lisää... ennen kuin oikeasti pääsee musikaalia näkemään ja kuulemaan.


Ja jatkaa näkemänsä ja kuulemansa hehkuttamista vielä ystävän kanssa Mäkkärissä nautitun iltapalan ääressä  :)

Tai voi sopia ystävän kanssa kävelylenkistä ja vaihtaa se viimehetkillä pyöräretkeksi vain siksi, että reidet kramppaavat, vaikka on juonut nesteytysjuomaa. Ja parasta on huomata, että pyöräretkestä tuleekin sitten varsinainen elämysmatka. 


3. Pyöräily

Minun luulisi olevan voimissani kaiken aikaa, koska pyöräilen joka päivä. En pitkiä matkoja enkä kovaa, vaan jokaisesta polkimien kierroksesta nauttien. Paitsi silloin, kun ketjut putoavat rattaalta...


4. Luonto ja kauniit maisemat






5. Varpaiden uittaminen vedessä

Tämä on lähimpänä järvessä uimista mitä on tapahtunut moneen vuoteen. Vesi ei ollut hyytävän kylmää, mutta tämä oli ihan riittävästi minulle. Talviturkki on ja pysyy harteillani!



6. Pienet asiat, kuten:


...tai se, kun ystävä löytää kaksi vattua ja antaa niistä toisen minulle <3

7. Uudet maisemat

Aina ei tarvitse lähteä edes kauas. Pyöräilimme myös sellaista reittiä, joka oli minulle aivan uutta maisemaa, hyvin lähellä.










8. Ihmettely


9. Yllättävät asiat

Ihan joka päivä ei pyörälenkillä tule vastaan kuumailmapalloa...



...tai kanoottia...


...tai jotain näin söpöä:


10. Tutun asian näkeminen uudessa valossa

Tämä silta on tullut tutuksi, mutta nyt vähän eri puolelta nähtynä illan valossa se oli kuin taideteos!





11. Taide!



12. Jäätelö :)


Satamakahvilan jätskikiskalla oli pitkä jono ihmisiä, jotka halusivat tulla onnellisiksi jäätelöstä!



Laktoositon banaani-kinuski jäätelö


13. Auringonlasku


Aika paljon mukavia asioita ma, ti, ke aikana!!! Ja muutama kuppi kahvia lisäksi  ;)




4 kommenttia:

  1. Olipas siinä paljon mukavia asioita! Musikaali kuulostaa hyvinkin houkuttelevalta... Kuvista jäin miettimään, että onko yksi kuva vahingossa vai tarkoituksella ylösalaisin vai onko se heijastus vedessä?

    VastaaPoista