Vain elämää, MINUN päiväni!!!
Miksi tänään ei liputettu, haloo??? Tänään 29.9. oli sentään KANSAINVÄLINEN KAHVIPÄIVÄ, yksi vuoden tärkeimmistä päivistä ;)
Ihan tarkkaan ei tiedetä kenen keksintö kansainvälinen kahvipäivä alunperin oli. Mutta siis hyvä keksintö, totta vie! 1980-luvulla, kun itsekin opiskelin japania, origamia ja ikebanaa, Japanissa vietettiin ensimmäistä kahvipäivää. Tosin Japanin kansallinen kahvipäivä on vasta 1.10. Monissa muissakin maissa kansallinen kahvipäivä on joku muu kuin 29.9.
KOSKA oli tuikitavallinen työpäivä, en päässyt mitään suuria kahvijuhlia viettämään.
Aamukahvilla nautiskelin tuikitavallista suodatinkahvia, Weetabixin päällä omaa omppua, nam!
Tuikitavallinen työpäivä oli kiireinen, mutta kyllä töissäkin kahvipäivää parilla kupillisella ehdin juhlistaa. Kuviin pääsevät kuitenkin enkelit. Toivottavasti kampaajani lukee blogiani ja näkee, että enkeleillä on HIENOT HIUKSET ;)
Tuikitavallisen työpäivän jälkeen oli aika tavata kamusia kaupungilla. Olin visusti päättänyt mennä juuri sinne, minne kamuset keksivät ehdottaa. No, kansainvälistä kahvipäivää vietettiin näin:
Juustohampurilainen 1€ ja kahvi 1€ HESBURGERILTA!!!
Kamusien kanssa istuttiin parituntinen Pressossa, nautittiin kahvista ja pahvimukeista, höpöteltiin, yritettiin sakkojen uhalla vältellä työasioista puhumista ja ai kun oli mukavaa!
Iltahämärissä vasta alkoi tuikitavallinen kotimatkani...
Muumimamma mukista juotu tuikitavallinen iltakahvi maistuu vielä suussa, kaksi tuntia on jäljellä kahvin juhlapäivää.
Ja tämähän oli vain elämää, minun päiväni ;)