Powered By Blogger

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Sokerileipurina



Torstai-iltana pääsin jälleen tekemään jotain uutta, luovaa ja ihan älyttömän mukavaa. Vapaaehtoistyön kuppikakku / sokerimassaillassa sain heittäytyä sokerileipuriksi...

Tästä möykystä se alkoi:


Ensimmäinen pala -jännää...


Värjäsin sen punaiseksi. Pyörittelin pitkään, koska halusin tasaisen värin...


Seuraavaksi kaulin...


...leikkasin kukkia muotilla...


...ja "litistin" ne muotoon...


Täältä niitä alkoi tulla!


Rypistetyssä foliossa ne jähmettyivät kuppimaiseen muotoon, eivätkä levinneet tasaiseksi 


Seuraavan palasen värjäsin vihreäksi. Väriä tarvittiin vain pisaran verran...


Taas tahdoin tasaista väriä ja ryhdyin lehtien tekoon



Siinä nekin nyt ovat. Ihmettelin, kun muilta jäi koko ajan massoja... Itse söin kaikki "reunat". NAM! Maistui ihan vaahtokarkilta 


Lisäsin hiukan "keijupölyä" kukkien keskustoihin...



Kokeilin myös toista muottia. Tämän kukan keskelle liimasin sokerihelmen 



Seuraavaa palaa en värjännyt. Kaulittuani tartuin "pilvimuottiin". Ohentelin...


...taittelin ja leikkelin ohjeen mukaan, mutta...


...ei siitä ruusua tullut... Kukkanen kuitenkin.


Lopusta valkoisesta tein...


...päivänkakkaroita...


...ja menihän sitä suuhunkin taas aikamoinen palanen...


Tässä kaikki koristeeni yhteiskuvassa:


Sitten kuppikakkujen kimppuun...


Jotkut pursotuskokeiluistani onnistuivat... Ja tuo kreemi oli niiiin hyvää, suolakarkin makuista. Kuinkas sitäkin suuhuni lipsahti...?


Sitten koristeet...


...paitsi tuohon...



Siinä 


Asettelimme vielä teoksemme...



...yhteiskuvaan... Katso nyt mitä olimme saaneet aikaan


Sitten alkoi illan ehkä sittenkin paras osuus...


Kahvia & kuppikakkuja 


P.S. Riitti näistä maistiaiset myös kotiväelle

10 kommenttia:

  1. Upeita kuppikakkuja!😍❤️
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä kivoja ❤
      Kiitos ja hyvää jatkoa viikolle :)

      Poista
  2. Ihan mielettömän kauniita, eihän noita raaski edes syödä ;)

    VastaaPoista
  3. I-H-A-N-I-A!!! Miten noita hennoo syödä?

    VastaaPoista
  4. Vautsi! Onpa hienoja! Eikä ollenkaan niin vaikean oloista, mitä voisi kuvitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja oli kiva, kun ihan tuntui osaavansa ;)

      Poista
  5. Vautsi! Ovatpa hienoja! Sen verran olen sokerimassakoristeita näpertänyt, että tiedän sen olevan mukavaa puuhaa :)

    VastaaPoista