Powered By Blogger

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Café



Tänään minulla oli aamupäivä vapaata. Käytin aikani hyvin: nukuin yhdeksään, keittelin aamukahvit ja katsoin leffan:


 Elokuvalla on houkutteleva nimi: Café. Voin suositella leffaa muillekin kahvila-bongareille.

Café on amerikkalainen elokuva vuodelta 2010. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoitanut Marc Erlbaum. Pääosissa Jennifer Love Hewitt ja Daniel Eric Gold sekä  Jamie Kennedy.

Ulkokuvia on vain vähän, tapahtumat sijoittuvat pienen trendikkään West Philly Groundsin kahvilan neljän seinän sisälle, Philadelphiassa. Tarina kertoo kahvilan vakioasiakkaista. Yksi käy siellä hoitamassa bisneksiä, toinen pakenee yksinäisyyttä, kolmas hakee ideoita kirjaansa varten. Kahvilaan tullaan viettämään aikaa uuden tuttavuuden kanssa. Kahvilaan voi sopia tapaamisen myös työhaastattelulle. Ja toki kahvilan henkilökunnalla on omat murheensa. Leffan tarina tapahtuu viikon aikana.Lähes kaikki siis tapahtuu kahvilassa. Vai tapahtuuko?
 

Erittäin mielenkiintoinen kokemus. Ja yllättävä leffa!


Elokuvan aikana kolahti myös postiluukku ja sain KAHVIA:


Taas oli Riitan päivä: kiitos sydämellisestä kupposesta, Virpi! Saksasta sain myös PC-kortin kahvia. Oi mitkä ihanuudet taas kahvikorttikokoelmaani komistamaan!!!


2 kommenttia:

  1. Selittelyn paikka: Kortti oli valmiina jo maanantaina matkaan (myöhässä jo silloinkin :) ). Mutta koska meillä oli maanantaina läheisen työkaverin läksiäiset ja hän haki minut ja tilaamansa kakun aamulla meiltä kotoa, muistin postitettavat kortit vasta iltapäivällä kotiin kävellessä. Ja kotonahan ne siististi nököttivät pöydän reunalla! Joten onnittelut pääsivät matkaan vasta tiistaina... Onneksi ehtivät päivässä perille! Onnea edelleen! :)

    ps. Saksasta saakka oli tuo minunkin lähettämäni kortti... joulutorimatkalla hamstrasin muutamankin kortin sinua ajatellen. Joten perästä kuuluu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seli-seli ;) Minulle se tuli aivan parhaaseen aikaan ja juuri oikealla hetkellä!!! Saksasta arvelinkin sen olevan, ja hyvää on siis tiedossa lisääkin. Tuskin maltan odottaa... Kiitos kun mua aina muistat!

      Poista