Powered By Blogger

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Joulukuun toinen



Teekalenteri avautui vapaapäivän aamunakin ihan hyvissä ajoin. Oli niin monta menoa luvassa, että ei auttanut jäädä peiton alle pitkäksi aikaa...







Ukon kanssa ajeltiin ensitöiksemme Sarvivuoressa. Sain hake Ommellisesta uuden työpaitani:


 Seuraavaksi otin taas pyörän alleni ja ajaa hurautin keskustaan. Kirkkopuiston kuusi on tänä vuonna juhla-asuinen ❤


Vuorossa oli musikaalielämys!


Riviltä kaksi oli kyllä hienoa seurata taitavia näyttelijöitä, hienoa lavastusta, kekseliästä tehosteiden käyttöä... Pääosan esittäjästä en vaan millään saa Peter Pania. Vaikka Saara onkin pienikokoinen, niin hän ei ollut tippaakaan peterpanmainen. Muut hahmot olivat uskottavia -jopa medusamainen miesmerenneito ;)


Väliajalla nautin tietenkin tarjoilusta...



Kahvia ja piparkakkuleivosta  ❤


Näytelmää oli katsomassa suuri joukko kirkassilmäisiä lapsikatsojia. Näytelmän jälkeen otettiin tietysti yhteiskuvia näyttelijöiden kanssa :) 

Samaan aikaan muuten pienellä näyttämöllä oli kaksi esitystä Tanssiopiston tanssisadusta Elsan ja Annan jäinen seikkailu, jossa myös Kuopus tanssii... Myös siellä oli pieniä kirkassilmäisiä katsojia...



Aallon suunnittelema kaunis teatterimme:


Aallon arkkitehtuuria tämäkin. Remontissa oleva Valtiontalo ja sen hauskat jouluvalot:


Komea kaupungintalomme:


Kaunis kaupunginkirkko:


Kirkkopuiston kuusi juhlavaloissa:



Kiertelin kirkkopuistossa...



JatkoinYläkaupungille...





Mitähän...?




Niin innoissani olin kuvannut talvisen kaunista kotikaupunkiani, että meinasin vallan myöhästyä vapaaehtoistöistäni...


Nopeasti keskustan kautta vapaaehtoishommiin...



Mukava mukava mukava päivä oli joulukuun toinen ❤



2 kommenttia:

  1. Oi miten ihania joulukalenterikuvia! <3 Suloisen kaunis on uusi työpaitasi ja hauskalta kuulosti koko päivän ohjelma. Sinisen hetken hämärä on hyvin taltioitunut kuviin, näyttää kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli onnistunut kuvauspäivä ❤
      Oli ihana päivä ❤
      Paitani on paras työvaate ever ❤

      Poista