Powered By Blogger

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kulunut viikko kuvina



Hyvin vaihteleva työviikko. Synttäreistähän se alkoi... Satuin maanantaina sellaiseen työpisteeseen, missä oli leivottu coocietikkareita. Kahville siis!


Tiistaina kahvittelin itsekseni, lueskellen...



Illalla oli yksi kulttuuririento...


Teatteri Miilulla tapasin Empun ja...


...katsoimme suloisen ja sympaattisen sadun Pessi ja Illusia <3


Keskiviikkona kakuttelin kotosalla...


Sitruunajuustokakkua <3


Torstain kahveja join kokouksessa...


...perjantaina lisää kokouskahvia...



Ja kun työt oli tehty: kolmipäiväinen viikonloppu <3


perjantai 28. huhtikuuta 2017

Uusi tuttavuus



Kerroinkin jo viikonloppureissupostauksessa, että Tukholmassa kävimme myös yhdessä kaupassa. Se oli minulle uusi tuttavuus...



Vanhassakaupungissa piipahdimme Gudrunin ihmemaassa:



Kaupassa oli kaikkea ihanaa...






Myyjä kertoi, että Gudrun Sjödénin ajatus on ollut luoda kokonaisvalainen elämys. Ja sitä tämä toden totta olikin!




Kasvit kuuluvat tärkeänä osana liikkeen sisustukseen




Tällä kertaa kävin vain tutustumassa ja ihailemassa -ei ostoksia


Kuvastot nappasin Tukholmasta mukaan, tässä vähän maistiaisia 




Tässä itse Gudrun Sjödén


Tykkään kuvastojen kuvista <3


Ja vaatteet ovat värikkäitä ja mielenkiintoisia













Myös kodintavarat ovat ihania:



Olin toki kuullut ennenkin Gudrun Sjödénistä , mutta nyt mua vietiin kuin pässiä narussa! Ensikertaa näin ja olen täysin lumoutunut <3


torstai 27. huhtikuuta 2017

Ikääntymisen iloa



Vaikka en tänä vuonna pyöreitä täyttänytkään, sain paljon iloa ikääntymisestäni :) Syntymäpäivää vietettiin useampana päivänä, tässä kooste iloisimmista ikääntymisen iloista.

Minut yllätettiin jo viikonlopun risteilyllä. Yhtään en osannut epäillä mitään, kun halusin ostaa sinisen Itämeri Muumimukin ja työkaveri nappasi mukin kädestäni. "Ei kannata ostaa tänään, ne on huomenna tarjouksessa!" Ihanko totta, wau! Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen olin taas menossa kauppaan, mutta jälleen oli työkaverilla parempaa tietoa: "Tarjous on vasta iltapäivällä!" Niinkö? Ja eikä aikaakaan, kun hytissä alkoi onnittelulaulu raikua! Minut yllätettiin iloisesti sinisellä Itämeri Muumimukilla...





...ja omalla prinssillä:



Kortti-iloa tuli muutenkin runsaasti. Prinssikortista suurkiitos työkamusille!



Kieloista suurkiitos isälle ja äidille!


Tästä oivaltavasta omatekoisesta polkupyöräkortista suurkiitos Martselle!



Ritulle suurkiitos tulppaaneista!


Annelle suurkiitos kilistelykortista!


Empulle suurkiitos Marimekon Unikoista!


Virpille suurkiitos kakkukortista...


...sekä fillarikortista, joka oli paketin päällä...


Paketin...


Hei: nyt oli aika avata paketti!


Kasunis kiääre... Kaunis kääre! Tulipa kirjoitusvirheitä ensiyrittämällä :D



Avataan...


Ei ole todellista! Paketista paljastui Virpin minulle virkkaama matto! Tässä kohtaa aloitin vollotusitkun: kuka tekee tämmöstä? Virkkaa ihmiselle maton!!!


Suuret kyyneleet silmissäni levitin maton lattialle ja räiskin filmirullallisen kuvia huomaamatta, että matto oli lattialla nurin päin...


Nuttu  Matto nurin, onni oikein!


Tässä ihana mattoni nurjalta puolelta, maton oikean puolen esittelen joskus toisen kerran ;)



Paketissa oli myös...


...pussukka tarpeellisille tavaroille!





Jossakin vaiheessa kesken kuvaussessioni ovikello soi. Ovella seisoi koko yläkerran perhe. Tyttönen antoi minulle karkkipussin ja isä ojensi keittelemänsä kupposen kahvia kermalla. Ja taas raikui laulu: paljon onnea vaan minulle niin, että rappukäytävä raikui!


Tämmöisiä iloja sain:



Kun perhe kotiutui sain lisää iloa ikääntymisestä!


Ukko oli ostanut juustokakkuja ja tulppaaneja. Esikoinen oli leiponut pätkiskakun. Kuopuksen, kortin ja laulun kera se minulle tuotiin :)








Seuraavaksi juustokakkutehtaan juustokakut. Nämä syötiin myöhemmin, mutta kaikki eivät kuitenkaan olisi ehtineet kuviin, joten otin varman päälle ja napsin kuvat saman tien...


Siis wau: kuusi palaa juustokakkua! Kyllä Ukko tietää <3


Mustaherukka-tummasuklaa juustokakku:


Mustikka-vanilja juustokakku:


Suklaajuustokakku:


Mango-passion juustokakku:


Sitruunajuustokakku:


Veriappelsiini-mandariini juustokakku:


Ikääntyvän ihmisen iltakahvit:


Aurinko liittyi iltakahviseurueeseemme <3







Ikälisä ei ole ikävä vaan iloinen asia :)