Powered By Blogger

torstai 31. maaliskuuta 2016

Koulutusilta



Töissä oli jälleen niin mukava ja touhukas päivä! Virtaa kuluu, mutta virtaa myös saa  :)

Melkein pääsin tänäänkin ravintolaan: vapaaehtoisille oli jatkokoulutusta Alexandran kabinetissa. Maistuva iltapala saatiin toki ja kolmetuntinen koulutus hurahti kuin siivillä. Kouluttajat olivat loistavia ja aihe tärkeä ja mielenkiintoinen.


Santsasin leipää. Santsasin keksiä. Ja santsasin myös kahvia  :)


Nallekarkit <3



Kuuntelin erittäin sujuvasti, vaikka samalla värittelin...



Kolmessa tunnissa saa paljon aikaan :)


Ihana huomata, että iloisuus ja onnellisuus asuu jälleen vakaasti minussa. Vähän aikaa sitten meinasi olla vähän hankalampaa. Tänään iloitsin mm. edellä kuvatuista sekä "pomon" keltaisista tennareista, tuntemattoman koiranulkoiluttajan -ja koirien- kohtaamisesta sekä hikisenä ylämäkeen polkemisesta. 

Olen onnellinen!


Huviretkipäivä



Nallekarhujen huviretki yhden merkkipäivän tiimoilta  :)  Ensin syömään...


Ruokalistaa tutkittiin suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi...


Aloittelin ginger alella ja leipäpöydän antimilla:


Annokseni  Pariloitua lohifileetä ja kanttarellikastiketta, lehtikaali-kasvispaistosta ja porkkanaröstejä. Törkeen hyvää!!!


Jälkiruokakahvit nautittiin kotona, tässä vaiheessa astui kuvaan myös se luvattu nallekarhu  ;)




Varsinainen sininen hetki...


Onnea vielä!


tiistai 29. maaliskuuta 2016

Pannukakkupäivä



Päivän voi aloittaa vaikka Esikoisen hymynaamayllärillä:


Hymy pysyi naamalla koko työpäivän, mukavaa oli, ei ikäviä asioita ollenkaan.

Töiden jälkeen pyöräilin pannukakkutreffeille Jennin kanssa -Pannukakkutaloon (helpompi kirjoittaa kuin sanoa!)


Perinteinen: appelsiinituorejuusto tummasuklaa pannukakku. ISO!


Ja kahvi.


Parituntinen pannukakkutalossa rupattelemassa :)

Ja sitten rauhallisesti pyöräillen kotiin. Ja kohti uusia seikkailuja  ;)


Vapaaehtoiskahvia ja kevätseurantaa



Oli vissiin univelkoja, kun sisäinen kelloni herätti minut vasta klo 11.00. Aikani kuluksi katselin sitten elokuvaa telkkarista sekä kotimme pääsiäiskaunistuksia:




Aurinko paistoi...


...ja myös lämmitti matkalla vapaaehtoiseksi...


Vapaaehtoiskahvini:


Ja toinen:


Kotimatkalla aurinko ei enää paistanut eikä lämmittänyt. Ajelin kuitenkin mutkan kautta kotiin ja suoritin siinä samalla kevätseurantaa.

Jokakeväisiä, lumen alta paljastuvia... puheenaiheita. Ensinnäkin, koirien skeidaa on aivan hirmuiset määrät tiellä ja tien vieressä. Mutta en olisi siitä kovin huolissani. Yksi kevätsade ja kaikki on gone with the wind rain. 

Myös roskaa riitti. Kaikkein eniten lumen alta on paljastunut tupakka-askeja. Jälleen yksi syy lopettaa tupakanpoltto, jos ei jaksa tyhjää rasiaa kantaa roskikseen asti. 

Toisen sijan tässä kyseenalaisessa kevätroskakilpailussa saavat -häpeä kyllä- pahviset kahvimukit. Ehkä ei kannata lopettaa kahvin juomista, mutta miten olisi kestomukien käyttö. Tai sen verran iso kahvi, että jaksaa roskikselle asti...

Kolmanneksi sijoittuvat karkkipaperit. Selkeä syy lopettaa suklaan syöminen, jos ei jaksa kääreitä roskikseen kantaa.

Varma kevään merkki on myös karhujen herääminen talviuniltaan:


Kevään ensimmäinen karhuhavainto! Karhuhavainnoista kerroin edellisen kerran täällä: 


Karhuhavaintoja olisin mielelläni tehnyt vaikka enemmänkin, tänään vain 0,30 €:n edestä  ;)

Kevään merkki tämäkin: yksi pihaa lakaiseva Ukko bongattu kotipihassa...


Elämää helpottava ovenpidike on saatu kevään kunniaksi pyörävaraston oveen!


Kevätseuranta jatkui keittiössä ruokaa laittaen: porkkana on alkanut kasvaa uutta elämää. Syömäkelpoinen silti edelleen!


Kesäaikaan on siirrytty ja kevät etenee mukavasti. Ihanan piristävää!




maanantai 28. maaliskuuta 2016

Eräänä päivänä



Tapahtui joskus viime viikolla, jäi juhlan jalkoihin... Mutta lueskelin (entistä) Matkaopas-lehteä:


Pupuprotesti lehden uudelle nimelle...




Eroopassa on vielä paljon paikkoja käymättä minulla...







Bulgariassa sentään olen kerran piipahtanut... Ja ajellut maaseudulla  ;)



Oslokin on käymättä...






...Englanti käymättä...



Matkakuume ei helpottanut lehden lukemisella ja kupillisella kahvia...


Seuraavaksi ei ollut tarkoitus parantaa kuumetta, vaan tarjota iltapalaa nälkäisille...


Vanhaa kunnon perunarieskaa!




Ja ihan mehulinjalla tällä kertaa!



Lehti luettu, kahvi nautittu, rieskat leivottu ja onnellinen olo  :) Tapahtui eräänä päivänä, mutta edelleen on onnellinen olo!