Powered By Blogger

sunnuntai 31. elokuuta 2014

243. kuppi



Aurinkoista aamua!


Illalla tekemäni leipätaikina kurkisteli Lékué leipäkääreestä ja oli valmis uuniin


Ja tunnin päästä meillä oli tuore leipä pöydässä! Neljä kuukautta oli kulunut, olin melkein unohtanut koko kätevän apurini...





Kaikillahan sitä on -nyt myös minulla: Venäjälle tehtyä juustoa!


Kuopuksella iski herkunhimo, joten kaivettiin piparkakkutaikinaa pakkasesta!



Minulla sen sijaan iski kahvinhimo ja ajattelin testata matkalta mukaan tarttunutta turkkilaista pikakahvia, nyt kun se vielä on sallittujen aineiden listalla... Siinä on sokeria...






No, pari pipariakin maistuu...


Harvinaisen hyvää pikakahvia!




lauantai 30. elokuuta 2014

242. kuppi



Siivoamisesta, pyykkäämisestä, kokkaamisesta ja verhokapan ripustamisesta ei kauniita kuvia saa. Tämä päivä oli kotityöntäyteinen! Mutta päiväkahvit itselleni toki laitoin:

Tätä odotellessa...


Valmistin jälleen yhden Thaimaan tuliaiskahvin:


Espressoa tällä kertaa


Hyvää, mutta makeaa...


Loraus maitoa joukkoon ja  stroopwafel kaveriksi


Täydellistä!


Tänään oli täydellinen arkipäivä!


perjantai 29. elokuuta 2014

241. kuppi



Vähän virkistystä työporukalla

Ei voi mennä virkistyspäivä pieleen, jos itse saa olla mukana sitä suunnittelemassa! Tämä päivä oli (pienestä koleudesta ja pilvisyydestä huolimatta) erittäin onnistunut. 

Aamu aloitettiin Toivolan Vanhan pihan Kahvila Muiston aamupalabufeella.



 Asiallinen setti!




Kyllä kakku kuuluu aamiaiselle!




Nämä ja vähän muutakin kuului tänään aamiaiseeni




Ja kahvina tänään:

http://www.arvidnordquist.fi/horeca/kahvi-tyopaikalla/kahvivalikoima/original-blend/


Seuraavaksi siirryttiin kaupungintalolle


Nyt melko monta kuvaa kaupungintalosta, sillä se on UPEA!!!

http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/kaupungintalo

Paraatihalli


Paraatiportaat



Paraatiportaiden kattomaalaus




Valtuustosali

Täällä olen viettänyt myös yhden yön. Olin avustajana Matti-elokuvassa ja yksi kohtaus kuvattiin tässä salissa.













Herrain sali


Naisten sali




Monta huonetta jäi kuvaamatta, nyt painutaan kellariin...





Kaupungintalo oli täynnä taidetta. Tässä makupalana tyrmän lintu:


Aamupalasta alkoi jo olla pari tuntia, joten oli selvästikin kahviaika! Kolmen kamusen kanssa mentiin  sisustuskahvila De café:hen




Lounasaikana saimme odottaa jonkin aikaa...


Kamusen kakku, jonka kuvaa saan sitten herkkulakon aikana haistella...


Minun marjakakkuni


Minun kahvini

http://www.segafredo.it/en/


Minun onneni :)


Kahden aikaan iltapäivällä astuimme laivaan. Ohjelmassa oli vähän lisää syömistä, kun läksimme lounasristeilylle Suomi-laivalla

 http://www.paijanne-risteilythilden.fi/laivat



Aikamme syötyämme ja noutopöydän antimista nautittuamme oli vielä yhden kupposen aika:


Olihan päivä!